perjantai 10. marraskuuta 2017

Joulutonttuilua

Olenpas ollut nyt muutaman päivän ajan ahkerana, nimittäin joululahjahankintojen suhteen. Olen ostanut lasten serkuille, kummitädilleni sekä sisaruksilleni paketteja jotka Suomivieraat ovat luvanneet toimittaa eteenpäin Suomessa. Jotain pientä kaikille läheisille Suomeen. Joulukorttiaskartelut ajattelin aloittaa tänään...kuvaussession suunnittelulla. Melkein joka vuosi kortissa on ollut osana omaottama kuva ja tämäkään vuosi ei ole poikkeus. Pitää vielä miettiä otanko jouluisen kuvan ulkona vai sisätiloissa, toki sääolosuhteet vaikuttavat siihenkin. Edes tekojouluisia kuvia ei saa harmaassa sadeilmassa. ;) Ja tietysti se rekvisiitta odottelee laatikoissa kellarissa, eli sinne sitten penkomaan vaan!

Mukavaa viikonloppua sinne!
Meidän viikonloppu kuluu tiiviisti vieraiden kanssa. Ja tänäänhän on Martinstag eli lapset kulkevat lyhtyjen kanssa laulaen talolta talolle. Pitää varautua herkuin...



Olohuoneen nurkassa muutamia kasveja ja maljakko jotka vielä hakevat (ehkä...) paikkaansa. Tuo tarjoiluvaunu on Ikeasta, uusi hankinta ja odottelee ensi kevättä. Voi olla, että viemme sen terassille katoksen alle tai roudaamme kellariin, sinne onneksi mahtuu. Tarjoiluvaunu on varmasti käytännöllinen grillauspuuhissa ja terassilla muutenkin. Kiva, kun on avara terassi, mahtuu vaikka tanssimaan....pikkujoulutanssit kenties? ;)



6 kommenttia:

  1. Oletkin ollut ahkera! Tuo Martinstag kuulostaa tunnelmalliselta. Mikä se on?
    Orkideasi kukkii upeasti ja houkuttelevalta kuulostavat pikkujoulutanssit.
    T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martinpäivänä lapset kulkevat taloista taloon (varsinkin niiden naapurien ym taloihin joiden ovien pielessä esim lyhty palamassa) laulamassa tiettyjä Martinpäivä-lauluja. Lyhdyt, Latern, lapset askartelevat päiväkodissa/koulussa tai kaupoissa myös iso valikoima. Martinpäivään liittyy legenda:

      Pyhä Martti eli Martinus Toursilainen oli tärkeä pyhimys keskiajan Euroopassa. Hänen kerrotaan olleen Unkarissa syntynyt roomalaisen armeijan sotilas, joka tapasi Amiénsin kaupungin edustalla kovaonnisen kerjäläisen. Koska hänellä ei ollut rahaa eikä ruokaa annettavaksi, hän halkaisi miekallaan viittansa kahtia ja antoi toisen puoliskon palelevalle kerjäläiselle. Martinus sai piispan arvon vuonna 371.

      Legenda kertoo Martinuksen piiloutuneen hanhitarhaan, kun häntä tultiin hakemaan piispanistuimelle. Tästä tapahtumasta muistuttaa martinhanhi. Ruokaa jaettiin myös köyhille ja päivä alkoi muistuttaa yhä enemmän syöminkejä.

      Poista
  2. Kiitos tietopaketista! Voi että kun meilläkin olisi tuollaisia päiviä. Luulen, että Marttia on vietetty joskus kauan sitten Suomessakin. Täytyy tarkistaa. T.Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että joillakin alueilla Martinpäivää vieläkin juhlitaan.

      Meidän lapset ovat oppineet nämä tarinat ja tavat päiväkodista ja koulusta ja ovat meille vanhemmille opettaneet. ;)

      Poista