maanantai 1. tammikuuta 2018

New Year's Eve




















Kuvatulva eiliseltä olkaapa hyvät! Meidän poppoon illan herkut ja kattaus kuvissa. Myöhemmin illalla oli vielä perinteisesti nakkeja ja kotikutoista pottusalaattia josta harmi kyllä ei ole kuvan kuvaa! Ihan perusresepti, vihreää omppua, pikkusuolakurkkuja, majoneesia sopivasti, kevätsipulia. Lapset eivät perunasalaatista välitä, mutta nakeista sitten enemmän, heh! ;)

Ilta kului lautapelejä pelaillen, seurustellen ja musiikkiakin kuuntelimme. Parvekkeelta oli hyvät näkymät naapureiden järjestämää ilotulitus-showta ajatellen. Meillä ei ollut raketin raketteja. Toinen lapsistamme vielä pelkääkin niitä (ja minäkin kyllä vähän) joten senkään takia enme hanki omia raketteja.

Tällä viikolla vähennän pikkuhiljaa joulukoristeita, mutta kaikkia en kyllä laita kerralla pois. Koristeet ovat niin kauniita eikä joulua kokonaan raaskisi vielä karsia pois. :) Ensi jouluun kun on vielä aikaa monta viikkoa...;)

Voisi lähteä vuoden ekan päivän kunniaksi kohta iltapäivälenkille!


6 kommenttia:

  1. Voi ihanuus mitä herkkuja ja niin mukavan kuuloinen uuden vuoden vastaan otto! Täälläkin pitäisi tätä joulua jo pikkuisen purkaa, mutta kaikki valot saa kyllä vielä jäädä paikalleen:) Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinne teille ja tuokoon se mukanaan kaikkea mukavaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle :) Minullakin alkaa huomenna joulukoristeiden roudaus kellaritiloihin. Siellä saavat sitten odotella taas marraskuuhun asti...:) Kynttilöitä pitääkin taas ostaa uusia, jouluna tullut polteltua kaikki pois. :D

      Poista
  2. Jopas on herkulliset tarjoilut! Täälläkin mentiin perunasalaatilla, nakeilla ja lihapullilla yms. Tänä vuonna tein myös katkarapuleipiä, minun herkkua mutta kaikki ei meillä tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi katkarapuleivät kuulostavat herkullisilta! 😋
      Onkin pitkä aika, kun viimeksi niitä tehnyt. Asia pitääkin korjata ja joku päivä tehdä ruoaksi. 😊

      Poista
  3. Onpa ollut ihania herkkuja ja mukava aatto. Itsetehtyä perunasalaattia ja nakkeja oli meilläkin.
    Kaikkea hyvää teille tähän uuteen vuoteen 💝 T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunasalaatti on kyllä namia, koskakohan taas valmistaisi. ;) Mukavaa uutta vuotta, kaikkea hyvää teidän koko perheelle. 😊

      Poista