keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kylmää, kylmää ja uusi viherkasvi












Se kylmärintama Siperiasta (?) on saavuttanut meidänkin pikkukaupungin ja villahousut ja myssy ovat olleet tarpeen. Lapset ihmetelleet äidin auton kohmeisia ikkunoita ja kuinka aamulla farkkujen tilalle on puettava toppikset. Villasukat ovat olleet jalassa jo alkutalvesta, hassusti vilkkuvat talvinilkkureiden varren sisältä. Poika on tänä talvena hävittänyt jo kahdet toppahanskat ja yhden parin suht koht lämpimiä välikausikäsineitä. Kaikki kolme paria oli ostettu Suomesta, mistäpä muualtakaan ja täältä meidän kylältä olikin jo hankalampi juttu löytää korvaavia...parit paksuhkot fleecekäsineet löysin. Ensihätään! Tytär ei hävitä koskaan mitään, kaikki pysyy tallessa jopa joka ikinen piirros ja askartelujuttu. Jemmaajaa tyyppi, päinvastainen tyyppi kaksoisveljensä kanssa. ;)

Inhottavin tunne aamukoleudessa on se, kun pylly osuu autonpenkkiin ja istuin on kuin jäätä. Menee hetki ennen kuin istuin lämpenee, mutta sitä ennen koko kroppa on jääkylmä. Ollaan istuttu aika hiljaa autossa sen viisi minuuttia mitä matka koululle ehkä kestää koska auton lämmitin pitää aikamousta hurinaa. Puhe ei kantaudu sen yli. Turha hölistä. ;)

Ja en edes kuvittele niitä -20 asteita mitä koti-Suomessa on, jos se -11 saa jo tukan pystyyn, heh! No aikansa kutakin. Nyt pakastaa ja sitten taas hieman lämpimämpää. Päivät olleet kyllä niin kauniita, kun taivas ollut niin kirkas ja aurinko hieman helottanut. Onneksi meillä on lämmin 'luokkahuone' ja noin parikymmentä saksan opiskelijaa luo tunnelmaa, ei palele. ;)
















Tähän vanhaan, isoon, Ikea-ruukkuun 
ostimme uuden kasvin. Edellinen kun päätyi bioroskikseen jo edellisessä kodissa. Oli ihan hurjaan kuntoon mennyt. Mistä lie loukkaantui??!








Tulppaaniterkuin & hyvää yötä!

5 kommenttia:

  1. Kylmää riittää koko Euroopassa! Kyllä se Siperia nyt opettaa 😮Automatkallekin pitää varata lämmintä mukaan, jos vaikka autolle sattuu jotain. En edes lähtenyt tänä aamuna kauemmas äitiäni tervehtimään, kun kerran ei ollut pakko juuri tuon takia. Aamulla mittari näytti -21, mutta huomenna on kai päivällä pari astetta lämpimämpää kuin tänään. No aikansa kutakin ja kohta se kevät tulee 😊
    Kukat lämmittävät mukavasti mieltä näin pakkasilla 😊
    Kivaa jatkoa viikolle 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan totta, että talvisin automatkalla on hyvä olla kaikille matkustajille huivit ja myssyt sun muut, jos vaikka joutuisi talsimaan pakkasessa lähimmälle huoltoasemalle tmv. Huomenna on ehkä otettava toiset käsineet autohanskoiksi. Tämänpäiväiset olivat niin suuret, että rattia pidellessä meni vilkku päälle milloin sattui, kun hanska osui siihen! Oli aika huvittavaa! 😀 Mukavaa loppuviikkoa sinnekin & koittakaa pysyä lämpiminä pakkasesta huolimatta! 😊❄

      Poista
  2. Kauniit kukka kuvat!❤️
    Kyllä saisi loppua jo nämä kovat pakkaset.
    En tykkää yhtään.
    Kevättä odottelen jo kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä odotellessa. Pian jo kolkuttelee ovella. 😊🙃🌱🌳 Mukavaa loppuiltaa!! 😊😊

      Poista
  3. Se on kyllä inhottavaa istua jääkylmään autonpenkkiin ja koskea rattiin, jos ei ole hanskoja. Meillä lämmitin ei edes aina kerkeä lämmittämään 20 minuutin matkaa. Ehkä pitäisi joku lisälämmitin hankkia. https://www.planar.fi/440856803

    VastaaPoista