maanantai 19. maaliskuuta 2018

Miksi muutimme?

Pidempään blogiani lukeneet ovat ehkä huomanneet sellaisen pienen ;) yksityiskohdan, että perheemme on noin 7 vuodessa asunut Saksassa nyt jo 4 eri osoitteessa. Eihän se muuttaminen mitään herkkua ole eikä varmasti kukaan sitä huvikseen tee (tai ehkä tekeekin), mutta meillä ollut aina joku painava syy.

Kerrataanpa hieman syitä tähän viimeisimpään ja toivottavasti VIIMEISEEN muuttomme:


  • Alkuun meillä oli vuokranantajina vanhempi pariskunta. Alkuun kaikki oli ihan ok, mutta, kun kohtasimme ongelmia (koivu alkoi kasvamaan savupiippuun ja nokisutari huomautti meille asiasta, meidän olohuoneen likaisia kokolattiamattoja ei tultu pesemään monista lupauksista huolimatta, takapihalla lattiatiilet liikkuivat sinne tänne vaikuttaen kulkua, takapihan valoissa sähkövika ym. ym.) yht'äkkiä niitä ei haluttukaan korjata.
  • Suurin ongelma-alue oli kuitenkin kellari jota käytimme niin kodinhoitohuoneena kuin tavaroiden säilytystä varten.
  • Kellarin seiniin alkoi ilmestyä hometta, aika paljonkin ja vuokranantajat viivyttelivät asian kanssa pitkän tovin. Kun he viimein ottivat asian puheeksi he syyttivät asiasta meidän pyykinpesukoneen ja kuivausrummun asentamista. 
  •  Meidän tarkoittaa tässä tapauksessa taloon kuuluneita, vanhoja, mutta toimivia laitteita joiden käyttö kuului vuokrasopimukseemme. Ja jotka olivat olleet asennettuina kellarissa jo monen monta vuotta. Eli vastuu ei ollut meidän.
  • Kun tämä asia lähti menemään eteenpäin eli paikalle saatiin kosteusmittaajia ja kellaritilojen saneeraajia halusivat vuokranantajat myydä talon meidän ollessa kesälomalla. Olisivat halunneet käydä ottamassa lomamme aikana kodistamme edustavia (aka valmiiksi sisustettuja) myyntikuvia. Emme antaneet lupaa, koska tässä vaiheessa luottamusta ei vain ollut.
  • Talo myytiin ilman näyttöä ja aikaa kului taas tovi ennen kuin uudet omistajat tulivat käymään ensimmäistä kertaa. Kellari saatiin suht koht hyvään kuntoon.
  • Pian alkoikin seiniin, ympäriä taloa ilmestyä mustia läiskiä, seinäkellojen ja taulujen taustat olivat aivan pikimustia, musta tarttui myös muualle. Pojalla ja minulla todettiin mm. pölyallergiat ja jota ei makuuhuoneissa, olo- ja ruokailuhuoneissa olevat kokolattiamatot paljon auttaneet. Elimme reilut puoli vuotta, melkein vuoden mustien seinien kanssa ja odotimme luottavaisina, että uudet omistajat tekisivät asian hyväksi jotain.
  • Kun uudetkaan omistajat eivät ottaneet vakavia asioita hoitoonsa, päätimme etsiä uuden kodin. Uuden kerrostaloasunnon, ilman suuria huolia.

Aika avoimesti nyt kirjoitan tästä aiheesta, mutta ne suurimmat surut aiheesta on jo käsitelty ja itkettykin, joten voin hieman kertoakin asiasta. En kuitenkaan kerro blogin puolella mitään kovin henkilökohtaista, mutta tästä asiasta ajattelin kertoa. En kirjoita tätä postausta sen tähden, että voisin haukkua entiset vuokranantajat maanrakoon (eihän lukijat edes tiedä missä päin Saksaa asun ;)) vaan lähinnä siksi, että on olemassa kaikenmaailman syitä joiden takia taistellaan vuokranantajien kanssa. Tässä tapauksessa se oli monet pienet ongelmat ja sitten se penteleen kellari ja 'mustat seinät'. Ja kuulkaa, oli kyllä surullistakin muuttaa, ei ollut helppoa. Talo oli meidän tarpeisiin juuri sopiva, hyvällä paikalla, iso, kaunis puutarha (kylläkin raskashoitoinen, mutta kuitenkin) oli piste i:n päällä. Ja olihan meillä parit symppikset naapuritkin. Paljon hyviä puolia, mutta myös paljon varjopuolia. Ikävää, mutta totta.



Nyt toivottavasti tällaiset kaikenlaiset harmit ovat takanapäin ja saamme elellä tässä onnellisina vielä pitkään. :) Kaikenmaailman ihmisiä mahtuu niin tänne kuin sinne Suomeenkin, on vain pidettävä kynsin hampain kiinni omista oikeuksista ja asioista joita pitää tärkeänä. Ja maailmaan mahtuu niin paljon erilaisia harmeja ja murheita, tämä nyt vaan sattuu olemaan yksi esimerkki ja kosketti tässä tapauksessa meidän perhettä. Ei mitään kuolemanvakavaa, mutta todella inhottavaa ja turhauttavaa kaiken kaikkiaan.

Että tällaista...:) olen miettinyt tässä koko illan julkaisenko postauksen vai en, mutta antaa nyt mennä. Toivotan Sinulle mukavaa iltaa. <3

8 kommenttia:

  1. Harmitusten kertominen varmaan helpottaakin oloa! Onpa teillä ollut siellä monenlaisia vikoja, eikä ollenkaan mitään pikkujuttuja 😯Nuohan ovat jo terveydelle ja turvallisuudellekin vaaraksi. Onneksi löysitte uuden kivan kodin 💕
    Mukavaa tiistaita ❤️

    VastaaPoista
  2. No onpa totisesti ollut vääntöä! Raskasta varmasti.
    Toivotaan, että tuollaiset huolet on nyt takana ja viihdytte uudessa ja teette siitä oikean kodin!
    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  3. Oli se sellaista 'vääntöä', jopa pienistä asioista. Mutta ne on nyt onneksi takanapäin. Paljon parempi näin. 😊💖

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että löysitte uuden kivan kodin.
    Harmillista tuommoiset jutut.
    Mukavaa keskiviikkoa!❤️❤️

    VastaaPoista
  5. Huh..olipa siinä luettavaa:( Hyvä että olette saaneet uuden kodin, pidemmän päälle tuollaisissa oloissa tosiaan varmasti altistuu homevaivoille:( Ikävä että olette tuollaista joutunut ensinkään kokemaan. Kaikkea hyvää teille ja iloa alkavaan kevääseen❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle. <3 Oli kyllä aikamoinen rupeama ja stressaava ajanjakso, onneksi nyt takanapäin. Toivottavasti ei tarvitse samanlaista murhetta enää kokea. Mukavaa loppuiltaa sinne. :) <3

      Poista