-

-

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Ystävältä lahjaksi

Tässä lähiaikoina allekirjoittanut on viisastunut (kröhöm) yhden vuoden verran ja saanut varmasti naururyppyjä lisää. ;) Koska tässä on ollut reissua ja pääsiäistä sekä Suomivieraita, en ole tänä vuonna mitenkään juhlistanut syntymäpäiviäni. Monesti, kun tulee edes kakku leivottua. Mutta eräs rakas ystävä, joka on samanlainen kuin minä, eli tykkää ostella muille lahjoja, oli sitten mennyt ostamaan minulle ihastuttavan lahjan. Itseasiassa kuvan tunika/paita on nytkin päälläni. Mukava yllä, kevyt, supermukavaa viskoosia ja kukathan nyt ovat aina isoplusplus.

Punainen, suuri huivi ollut kaulallani jo monta kertaa. Niin monta, että olen pessyt sen jo kerran pesupussissa. Ystävä sanoi, että minulla on usein huivi kaulalla ja halusi ostaa myös sen. Olin eleestä ihan superliikuttunut, hän oli miettinyt kovasti mitä kokoa käyttäisin ja millaisia vaatteita yleensä käytän. Minua ei liikuttanut niin paljon itse lahja, vaikka siitä todella paljon pidänkin vaan se, että hän oli nähnyt paljon vaivaa ja käynyt toisessa kaupungissa ostoksilla. :) Olen itse sellainen, että pidän lahjojen ostamisesta, toisten ilahduttamisesta. Vaikka eihän tietysti rakkautta ja ystävyyttä lahjoilla ostella, senhän nyt tietää jokainen, eikös niin? :)

Tänään keli on vaatinut tunikan päälle neuleen, mutta kohta taas tarkenee pelkällä lyhythihaisella.











Hempeät, pienet kukat






p.s. Sain muuten ihastuttavan jutun ystävältä, siellä Espajassa. Varmati tulee kuviin joskus! Se olikin aika hauska juttu se. Menin ihailemaan yhtä pientä lompakkoa tavaratalossa ja ystävä oli mennyt ostamaan sen minun selän takanani. :D Eli aina pitää pitää suu kiinni...ei kun auki...

8 kommenttia:

  1. Kaunis tunika ja ihana huivi! On kyllä ihana että on tuollaisia ystäviä olemassa♥ Onnitteluja vielä syntym'päiviesi johdosta ja Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos 😊😍 Ihanan ihanaa viikonloppua sinnekin!! 😊☀️

      Poista
  2. Ihana ystävä ja ihana tunika ja huivi!
    Onnea synttäreiden johdosta vielä 💕
    Tuo suun avaaminen... Niin...vanhemman tyttären ulkomaalaiset appivanhemmat olivat käymässä Suomessa ja ihastelin vävyn äidin kaunista turkissomisteista huivia ja sehän annettiin minulle. Heidän kulttuurissaan on tapana, että jos joku jotain ihailee, hänen kuuluu se saada. Nolotti kyllä, mutta enhän tiennyt.
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa 💕
    T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs olikin sitten ihana ja aivan odottaman yllätys. Ja heille varmasti hieno hetki antaa se sinulle. 😊😍 Ihanaa sunnuntai-iltaa...reipasta ensi viikkoa! 😊

      Poista
  3. Lämpöiset syntymäpäivä onnittelut!💐🌸❤️
    Ihana lahja ja ihana ystävä sinulla!

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut täältäkin!
    Lahjoja on kiva antaa ja saada.
    Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos 😊😍 Ihanaa viikkoa sinnekin!! 😊🏵☀️

    VastaaPoista