torstai 5. huhtikuuta 2018

Vigo!! Part I


Vigo on Atlantin rannalla Espanjan luoteisosassa Galician itsehallintoalueella sijaitseva kaupunki, joka kuuluu Pontevedran maakuntaan. Se on Galician suurin ja Espanjan 14. suurin kaupunki. Vigossa on 292 817 asukasta (2016). Vigon suurkaupunkialueen väkiluku on noin 370 000 (2011). 
Vigo on tärkeä teollisuuskaupunki, jossa on paljon etenkin autoteollisuutta. Koko Galician tärkein työnantaja on PSA Peugeot Citroën, jonka Vigon tehtaassa valmistettiin lähes puoli miljoonaa autoa vuonna 2003. Myös kalastus on perinteisesti ollut tärkeä elinkeino alueella: kaupunki on Euroopan tärkein kalastussatama ja Vigon satama on vilkkaimmin liikennöityjen joukossa koko Espanjassa. Kaupungissa toimii myös Euroopan kalastuksenvalvontavirasto (EFCA). 
Ilmastollisesti Vigo sijoittuu lauhkean ja subtrooppisen vyöhykkeen rajalle: vuoden keskilämpötila on +15 °C ja kylmimpänäkin aikana (helmikuu) keskimääräinen vuorokauden keskilämpötila on kahdeksan astetta. Vigoa ympäröivät vuoret (Monte Alba, Galiñeiro, Monte de Beade) muodostavat lähes yhtenäisen ketjun, joka luo kaupunkiin mikroilmaston. 
Historiallisesti Vigo on hyvin nuori kaupunki, sillä vielä 1800-luvun lopussa asukkaita oli vain muutamia tuhansia. Esimerkiksi Vigon yliopisto perustettiin vasta vuonna 1990. Satamakaupunkina Vigo on ollut merkittävä jo hyvin pitkään, esimerkiksi suuri osa Etelä-Amerikan emigranteista lähti matkaan juuri Vigon satamasta.
Vigon jalkapalloseura Celta pelaa Espanjan korkeimmalla sarjatasolla, Primera Divisiónissa.


Yllä hieman pähkinänkuoressa Vigosta (lähde: Wikipedia), jos haluat tietää enemmän. :) Itselläni ei ollut hirveästi ennakkoon tietoa kaupungista, tiesin oikeastaan vain sen, että sijaitsee Atlantin rannalla Portugalin rajan välittömässä läheisyydessä. Kaupunki oli mielestämme viehättävä, meren läheisyys antaa aina oman säväyksen ja kaupunki tuntui hirmuisolta, oikein suurkaupungilta. Ja tuntui mielestämme isolta sen tähden, koska mereltä käsin (olimme kivalla saariretkellä, siitä kerron toiste) näit kaupungin talot, rakennukset ja mitä nyt kaikkea. Tuntui, että rakennuksia oli silmin kantamattomiin.

Meidän reissulla sattui olemaan hyvin vaihteleva sää, mutta se ei meidän tahtia haitannut. Annettiin mennä vaan ja lainattiin respasta sateenvarjoja suojaksi. ;) Siellä suunnalla on hyvin sateista ja kaupunki on Euroonpan yksi sateisimmista paikoista. Toki kesällä on sitten kuulemma todella lämmintäkin, mutta ei kuitenkaan niin lämmintä kuin sisämaassa. Mm. madridilaiset käyvät kaupungissa paljon kesäisin ja alueella on paljon kesäasuntoja jotks talvikausin seisovat tyhjinä.

Meillä asuu kaupungissa rakkaita ystäviä ja nyt ekan kerran suuntasimme sinne kyläilemään. Vaikka heillä olikin aivan upea ja suuri koti, hotelli oli kuitenkin tälläisten parin 8-vuotiaan reissaajan kanssa hyvä ratkaisu. (Jotka viikonloppuisinkin joskus haluavat herätä 06.48...)

Meillä oli siis asiantuntevat 'kaupunkioppaat' ja viidessä päivässä tuli nähtyä kaikenlaista. :)

Lisää kuvia tulossa myöhemmin, mukavaa loppuviikkoa! :)




Meidän hotellin lähellä



Upean näköinen ravintola, mitta ei valitettavasti käyty. Herkullisen kuuloinen menu...



Hotellin vieressä oli puisto






Mageassa rakennuksessa hammaslääkäri. ;)



Sen verran tuli otettua kuvia, että säästetään niitä useampaan postaukseen.
:)



6 kommenttia:

  1. Ai ai, nyt rupesi niin tekemään mieli matkalle ihanien kuviesi myötä! Teillä on ollut kiva reissu
    kun vielä oli paikalliset oppaatkin. Oli kiva päästä nojatuolimatkalle tuonne osaan Espanjaa, kun asuntoautolla se on kahden viikon pituisen loman aikana tavoittamattomissa.
    Lisäkuvia odotellessa toivotan Sinulle ja perheellesi oikein hyvää viikonloppua 💕
    T. Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle Maija 😊😍 Oli kyllä mulava reissu ja aina mukava tavata ystäviä jotka asuvat kauempana. Mukavaa perjantai-iltaa sinne 😊☀️

      Poista
  2. Teillä on ollut kiva matka.❤️
    Tuleehan sitä itsellekkin matkakuume, kun näitä kuvia katselee.
    Espanja on ihana maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, meillä oli oikein ihana perhematka ystäviä tapaamaan. 😊😍

      Poista
  3. Kauniita kuvia kauniista paikasta. Ja saitte nähdä ystävännekin pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä mukava reissu ja oli hienoa päästä tapaamaan ystäviämme. 😊😊

      Poista