perjantai 2. marraskuuta 2018

Kierrätystä Saksassa

Olen varmasti kirjoitellut kierrätyksestä jo postauksen tai jopa kaksi, mutta halusin taas palata aiheeseen. Aika tärkeää vielä, kun pohditaan tätä päivää. Me olemme myös aiheesta keskustelleet Saksan kurssilla ja jopa lapsilla on ollut Sach-tunneilla aiheena kierrätys ja ovat käyneet tutkimassa koulun keittiön kierrätyssysteemiä ja luokissa myös esim. paperiroskalle oma kori yms.´



  •  Vaatteiden kierrätys on varmasti ihan samanlaista kuin Suomessa. Isojen markettien pihalta löydät eri organisaatioiden hoitamia vaatekeräyssäiliöitä. Muistat vaan sulkea pussinsuun hyvin ja laittaa varmasti myös vasurin lenkkarin mukaan niin hyvin menee. 
  • Ulkoilmakirppiksiä on aina silloin tällöin. Enemmän toki kesällä. Niitä saatetaan järjestää joko jonkun kaupunkitapahtuman yhteydessä tai vaikkapa supermarketin parkkiksella sunnuntaina. Toki muutakin tavaraa on myynnissä.
  • Meilläpäin voit myös lahjoittaa vaatteita joko kierrätyskeskukseen, punaiselle ristille, jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle jonka nimeä en tiedä ja toiselle järjestölle joka hoitaa itse lahjoitetut vaatteet ympäri Eurooppaa. Niitä tarvitseville kuitenkin. Varmasti muitakin paikkoja löytyy. Punaiselle ristille moni tutuistani ei enää halua viedä vaatteitaan kiertoon, koska siellä ne myydään eteenpäin. Mutta kuitenkaan kuka tahansa ei voi käydä siellä ostoksilla vaan esim. sosiaalitoimistosta sinut saatetaan suunnata sinne. Hinnat varmasti ovat edukkaat, mutta avun tarvitsijat joutuvat pulittamaan jokusen euron kuitenkin...
  • Viini- ja viinapulloista ei saa panttia! 
  • Meidän lähikaupassa on 2 erilaista, mutta samannäköistä :D pullonpalautusautomaattia ja toiseen käy mielestäni vain lasiset ja toiseen muoviset pullot. Olen siellä aina sekaisin! :D Ja esim. Lidliin et voi palauttaa pullokoreja ollenkaan.
  • Jotta kotona bioroskiksesi ei pursuilisi yli äyräiden jättää moni saksalainen kaiken 'ylimääräisen' kauppaan. Esim. porkkanoiden naatit, tai kukkakaalin uloimmat lehdet.
  • Olen myös huomannut, että moni jättää pakasteruokien pahvit kaupan eteisen roskikseen. Tuotteessa, kun yleensä on vielä se muovikuori.
  • Tiedän tapauksen, että kerrostalossa ollut 1 biojäteastia ei millään riittänyt koko asukasmäärälle niin asiaa ei ratkaistu isommalla astialla tai kahdella vaan laittamalla biojätteet sekajätteen joukkoon. Tästä ratkaisusta en pidä. Toki ei ole minun päätettävissäni oleva asia....
  • Ruokakaupoista tai kaupungintalolta voit hakea ilmaiseksi isoja muovipusseja rullissa (Gelbe Säcke) joissa kierrätetään jogurttipurkit, maitotölkit, tonnikalapurkit, jauhelihapakkaukset jne. Olisi myös hyvä, että niitä olisi jonkun verran huuhdeltu. Lasia tai paperia ei missään nimessä joukkoon.
  • Eli meilläpäin ei ole erikseen metallikeräystä. Lasipulloille löytyy ne samat säiliöt kuten Suomessakin, värilliselle ja kirkkaalle omansa.
  • Paperi-pahvisäiliö saattaa toisinaan olla hyvinkin pieni, jos on tullut ostettua huonekaluja tai kodinkoneita yms. Silloin pahvit voi viedä pari kertaa viikossa auki olevaan kierrätyspaikkaan. Sinne viedään myös elektroniikkajäte sekä puutarhajäte, haravoidut lehdet yms. Paikan päältä voit keväisin ostaa multaa.
  • Silloin tällöin kaupungilla kulkee ongelmajäteauto jonne voi viedä ne maalin jämät yms. Auton reitistä voit ottaa selvää netissä ja katsoa lähimmän 'pysäkin' jossa se ottaa tavaraa vastaan. 



Tällaista tuikitärkeää asiaa tähän väliin!
Toki näissäkin varmasti kaupunki- ja osavaltiokohtaisia eroja, 
kuten olen ennenkin maininnut.
Mutta ehkä joukossa joku vasta Saksaan muuttanut ja saa 
tästä vähän vinkkiä. ;)

Mukavaa perjantaita!
Me lähdemme kohta muksujen kanssa askartelemaan 
lyhtyjä, Martinpäivää varten. 
Tuttava kyseli, että kiinnostaisiko meitä moinen 
tapahtuma ja me lähdemme katsomaan mitä nuo 
kaksi saa aikaan. :) Hienoja lyhtyjä nyt ainakin!!


4 kommenttia:

  1. Aika samanlaista on kierrätys siellä niin kuin täälläkin. Tuntuu, että saksalaiset hoitavat sen saksalaisella täsmällisyydellä tunnollisemmin kuin me. Eli kaikki lajittelevat. Vai miten on? Italiassakin ihmettelin, kun lasit ja metallit laitettiin samaan säiliöön. Meillä ne ovat erikseen.
    Kierrätys on tärkeä juttu ja nyt tuntuu, että muovijätteitä ovat monet ruvenneet lajittelemaan. Muovin haittavaikutuksista luontoon on puhuttu niin paljon, että se on herätellyt ihmisiä.
    Hyvää Martinpäivää sinne 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että on paljon ihmisiä ketkä lajittelevat hyvin, riippuu niin ihmisestä. Koska valitettavan paljon näemme esim. moottoriteiden varsilla isoja roskaläjiä (lähellä ollut Mäkkäri/Burger King tmv.) tai vaikka kauppojen edustojen roska-astiat eivät näemmä 'riitä', kun niitä roskia pitää kadullekin heitellä! Joten luulen, että täälläkin osalla on sitä hälläväliä-asennetta kierrätystä kohtaan, eikä sitä oteta vakavasti, kun sitten on taas ihailtavaa toimintaa ja ihmiset todella osaavat kaiken hienosti kierrättää.

      Poista
  2. Kiva lukea miten Saksassa kierrätetään.
    Aika samanlaista kuin Suomessa.
    Tuo punaisen ristin toiminta on huono, jos myyvät eteenpäin.
    Vähävaraisten pitäisi saada ne lahjoituksina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella, todella harmi ja sitä olemme pohtineet ystävien kanssa monesti, että miksi näin on. Onneksi on aina tapoja saada ne omat käyttämättä jääneet tavarat muita kautta niille ihmisille keillä tarvetta on.

      Poista