sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Pikkupöydälle uusi paikka

Tämä Ikean lehdenmuotoinen pikkupöytä, Lövbacken, joutui nyt muuttamaan paikkaa, kun odotamme ensi viikolla uutta huonekalua tulevaksi. Uusi kaappi tulee siis televisiotason viereen ja sen tieltä häipyy tämä pieni pöytä. Meinasimme ensin laittaa pöydän sohvan päätyyn, tuohon ikkunan alle, mutta minua harmitti, kun se ei näkynyt sieltä. Tässä pöydässä kun on tosi kaunis pinta ja kiva muoto, ei ole kiva piilotella sitä. :) Painaa varmasti yhden kilogramman ;) joten on helppoa etsiä sille uutta paikkaa. Ei ole niin kuin meidän piano joka saa olla loppuelämänsä siinä samassa paikassa! :D



-------------------------------------------------



Tänään muksut lähtevät vielä 5 kaverinsa kanssa leffaan ja minä ja mies lähdemme jonnekin kahvittelemaan kahden kesken. Leffassa käynti on ollut kyllä pitkään meidän sunnuntai-aktiviteetti ja varsinkin keljummalla ilmalla on kiva lähteä elokuviin nautiskelemaan. Muksut odottavat innolla ja ovat jo sen ikäisiä, että kavereita on kiva kutsua moneen paikkaan mukaan. Tytärkin oli vasta yökylässä ja voi vitsit, että heillä oli ollut hauskaa. Ihanaa, että on hyviä ystäviä. Niin tärkeä juttu meille kaikille.


Mukavaa, leppoisan rauhallista sunnuntaita JUURI sinulle!!






Orkidea on muuten minun ystävänpäivälahjani mieheltä.
Tuli kotiin töistä kukka kainalossa. Meillä oli perheen keskeistä menoa perjantai-illalle niin ajattelin, että se on meidän 'lahjamme', mutta mies ajatteli toisin ja 
toi tämän valkoisen orkidean. Passaa mulle. ;) 










Lempparipaikkani istuskella teekupin kanssa. :)



6 kommenttia:

  1. Tämä tuulinen sunnuntaikin meni, eikä myrsky pahemmin osu kohdalle. Päin vastoin matalapaine imee Espanjasta lämmintä ilmaa tänne Reinin yläjuosulle. Hassu helmikuu. Katukarnevaaleissa ei enää tarvittaisi sadetta ja myrskyä. Pidetäänkö teilläpäin katukarnevaaleja ja kulkueita? Kai laskiaisena ainakin munkkeja syödään.
    Tuo Ikean 50-luvun tyylinen pöytä on söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä meilläpäinkin karnevaalitunnelmaa. En tiedä kyllä onko lasten koulussa mitään. Pitää kehitellä kotona omat karnevaalikekkerit sitten. ;) Munkkeja pitää ostaa ja laskiaispullat leipoa. Makeaa mahan täydeltä. :D Uusi viikko ja uudet kujeet, mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Makean värinen tuo nojatuoli ja niin kaunis orkidea! On tosiaan kiva kun lapsilla on ystäviä ja nuo yökyläilyt on jänniä puolin ja toisin, kyllä niitä sitten vanhempina muistelevat mielissään:) Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meidän violettiin ja tummaan roosaan vivahtava nojatuoli on minun ehdoton lemppari. Ihana katseenvangitsija. :) Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! :)

      Poista