maanantai 10. helmikuuta 2020

Runebergin tortut & linssisoppa

Myrskyiset terkut! 

Tähän väliin nyt vähän vanhempia reseptejä taas, mutta eikö ruunareita nyt voi paistaa milloin vain. ;) Ja ne ovat aina vaan niin himskatin hyviä! Tämä linssikeitto oli eri resepti, kuin mitä olen aiemmin käyttänyt ja voi vitsit miten tuli maukasta. Linssikeitosta on selkeästi tullut lempparikeittoni. Harmi vaan, että vain toinen lapsista syö sitä mielellään. Ruoka-aikaan kuuluu mutinaa pöydän toisesta päästä ja se taitaa merkitä muuta kuin tykkäämistä. Aiemmin koulun linssisoppa oli parasta mitä muksut tiesivät...Ajat muuttuu. ;)



Tällä viikolla mm. kaverin synttärilounasta, uusien kurssien aloituksia ja ystävänpäiväkin (ja ystävänpäivänä eräs tapahtuma johon osallistumme perheen kesken!). Eli kaikkea kivaa luvassa tällä viikolla. Vaikka tämä kamala myrsky meinaakin hidastaa meidän arkipäivää. Toivottavasti pysyy kuitenkin katto pään päällä, paikat pysyvät ehjinä eikä suuria vahinkoja tapahdu. Miten siellä päin on myrsky riepotellut? Toivottavasti kaikki hyvin.

Nyt lisää yrttiteetä kuppiin ja päivän viettoon näin sisätiloissa.







Tämän vuoden Runebergin tortut olivat hyvin personallisia. ;)






Hilloa myös taikinan sisällä










Runebergit tortut (oma blogi)



Linssikeitto (Jolie)











Niin ihanan lämmittävää ruokaa!





2 kommenttia:

  1. Niin ihanan herkullisen näköisiä Runebergintorttuja 😋 Linssikeitto lämmittää mukavasti myrskysäällä. Täällä viimeviikon myrsky haittasi laivaliikennettä eikä tytär päässyt aikanaan töihin, vaan joutui tahtomattaan Ruotsin risteilylle. Merivesi nousi myös tosi korkealle ja jännittää, miten laituri on mökkirannassa sen kestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aikamoinen myräkkä ympäri Eurooppaa, hurjaa jälkeä sai varmasti aikaan niin paljon. :/ Toivottavasti mökillä kuitenkin kunnossa!

      Poista