maanantai 5. marraskuuta 2018

Isänpäivänä lahjaksi DIY-joulukalenteri

Varmaan joka vuosi olemme valinneet lasten kanssa miehelle oman joulukalenterin. Hän kyllä pitää joulusta, mutta ei hän omaa kalenteria kauppareissulla valitsisi. Ollaan sitten kolmestaan ostettu joku sellainen jota hänen on kiva availla omassa työhuoneessaan. Mukava aloittaa jokainen työpäivä joulukuussa luukkuja availlen. :) Olin miettinyt jo pidempään, että millaisen voisimme tehdä lasten kanssa itse. Etsiskelin sitten inspiraatiota vaikka mistä kunnes hokasin, että mies tulisi kaikista iloisimmaksi voidessaan lukea joka aamu miksi hän on hyvä isä. (Ja siis sopii parhaiten isänpäivään ja siksi kalenteri annetaan jo isänpäivänä.) Eli 24 taiteltua paperiarkkia (kumpikin muksu keksi ja kirjoitti 12 kpl) ja lasten omat tekstit, esim. isän kanssa kiva tehdä pyöräilyretkiä jne. Jos tästä kalenterista ei tule hyvä mieli niin mistä sitten? :)













Lasipurkin voi jatkojalostaa vaikkapa säilyttämällä siinä työpöydällä kyniä tai tuo sitten purkin kotiin. Suklaata on tietenkin ohessa myös, kuinkas muutenkaan? Ja parit pienet koristeet ja jouluinen nauha tuomassa kaivattua joulufiilistä. Isänpäivästä ei ole sitten kuin vajaa 3 viikkoa kalenterin availuun.



Mukavaa maanantaita! <3




p.s. Ja pienissä paperiarkeissa ei ole numeroita. Oikeaa numeroa ei löytäisi lasipurkin uumenista mitenkään. Idea onkin, että työpäivä alkaa hyvällä fiiliksellä, kun ei voi etukäteen mitenkään tietää mitä sen päiväinen 'luukku' kertoo... ;)

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihana kalenteri idea!❤️
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit :) <3 Minustakin hauska ja helposti toteuttavissa oleva kalenteri kenelle vain. Ja suklaat voi valita saajan mukaan samoin paperilapuissa voisi olla vaikka vitsejäkin! :D Me varmaan ostetaan vielä kaulahuivi, tai näin olen miettinyt. ;)

      Poista
  2. Kiva itsetehty kalenteri isälle!
    Iloista uutta viikkoa 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Iloa viikkoon, marraskuu potkaistu käyntiin ja joulukuuta odotellessa.

      Poista