maanantai 9. syyskuuta 2019

Puhdas koti ja nuhanenät

Ensi röhi mies ja sitten poika. Poika tykkää tulla usein loikoilemaan meidän sänkyyn aamuisin, miehen herätessä vähän ennen meitä. Ollaan siis suloisesti kuorsattu ;) nukuttu vierekkäin ja köhitty toistemme lähellä, niin sitten minäkin sain tämän köhäröhän. Ääni on ollut muutaman päivän ihan maassa. Jo loppuviikosta olin hieman uupunut, mutta jaksoin kyllä lähteä konserttiin miehen kanssa. Babysitter tuli meille lapsia viihdyttämään ja me karkasimme kuuntelemaan musiikkia. Nyt sitten oleillaan kotona vuorostaan tyttären kanssa kenellä on kova kurkkukipu. Makoilee sohvan nurkassa, juo mehua ja töllöttää väsyneenä Netflixiä. Saa ottaa pienet päivätorkut ja pitää tauon TV:n katsomisesta. Kun yskittää koko ajan, uni on ihan katkonaista ja lepoa nyt pieni potilas tarvitsee enemmän kuin mitä muuta. 

Mutta vaikka itsellänikin on vielä köhää ja ääneni puolesta pääsisin helposti johonkin heavybändiin mukaan, on kuitenkin kiva, että koti on siisti ja uuden viikon ja toipumisen voi aloittaa puhtaassa kodissa. Lasten piti laittaa tänään ruokaa (kun on jotain 'yksinkertaista' ruokaa tai lasten valitsema iltaruoka, ovat nykyisin meidän pieniä keittiöapulaisia, ehkä tätä kautta oppivat syömään ennakkoluulottomasti), mutta voi olla, että siirtyy toiseen päivään ja äiti saa valmistaa hiukan pastaruokaa koko poppoolle. Ensi kerralla sitten, kun on nuhat niistetty ja yskät yskitty jaksavat tulla keittiöön avuksi. 

Koululle pitää aina muistaa soittaa aamuisin ja ilmoittaa lapsen poissaolosta. Ei siis pelkästään opettajan takia vaan kouluruokailun (keskuskeittiöön ilmoitetaan päivittäin syöjien tarkka lukumäärä). Lapsi saa olla kotona ilman lääkärintodistusta kotona kolme päivää (pelkkä äidin/isän ilmoitus kouluun) ja, jos tauti jatkuu kolmannen päivän jälkeen sitten pitää käväistä Kinderartzilla ja hakea Krankmeldung. Vanhemmat voivat myös itse kirjoittaa Entschuldigung-kirjeen lapsen ollessa poissa koulusta sen pari päivää. Eli jossa ilmoitetaan minkä takia ja mitkä päivät lapsi ollut poissa oppitunneilta. Meidän lapset eivät ole olleet varmaan kertaakaan poissa koulusta kolmea päivää ilman, että olisimme joutuneet kuitenkin käymään näyttämässä kipeää kurkkua/korvia lääkärille. Joten näistä koulujen tavoista en ole ihan täysin perillä. Ja TOKI kaikkialla Saksassa varmasti täysin eri käytännöt! 


Mukavaa maanantaita!!






Hieman syyskoristetta








Pieni virkkaustyö pöydällä



3 kommenttia:

  1. Arvasit väärin. Kaikissa Saksan kouluissa on sama käytäntö poissaolojen suhteen. Se johtuu siitä, että jokaisen 16 osavaltion koululain mukaan lapsilla on 6 vuotiaasta alkaen 12 vuoden ajan koulupakko, eikä vain oppivelvollisuus. Kun lainsäätäjä säätää lain, niin viranomaisilla, koulut ja opettajat mukaan luettuna, on pakko myös valvoa tunnollisesti, että lakia noudatetaan. Jos ei noudateta, niin siitä rangaistaan.
    Jos on pelkkä oppivelvollisuus, niin sen velvollisuuden voi täyttää vaikka omin päin opiskelemalla, kunhan tenttii oppimansa koulun opettajalle. Ennen peruskoulua se oli Suomessa tavallista. Mm. presidentti Mauno Kuusisto luki oppikoulun oppimäärän omin päin ja oppikoulun aineopettajat kuulustelivat hänen oppimansa.
    Saksan koululain mukaan kotikoulu ei ole mahdollista. Meillä on huomattavasti enemmän yksityiskouluja.Viranomaiset tosin valvovat, että lapset oppivat saman oppimäärän kuin valtion kouluissa, ja hyväksyvät opetussuunnitelmat. Koulut eivät ole kunnallisia kuten Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schulpflicht käsitteen tiedänkin ja siihen liityvät asiat. En siis tiennytkään, että koulusta poissaolot pitää ilmoittaa täysin samalla tavalla, koulusta, kunnasta tai osavaltiosta huolimatta. Kuten siis itse epäilin. Iso maa, mutta jossain asioissa täysin samat pääperiaatteet. Kiitos kattavasta kommentista.

      Poista
  2. Heti, kun koulut alkoivat, alkoivat myös taas tuttuun tapaan kaikki flunssat ja vatsataudit. Meidänkin koululainen ehti olla koulussa vain muutaman päivän, kun sairastui erittäin ärhäkkään vatsatautiin, joka kesti ja kesti. Epäiltiin jo vaikka mitä, mutta onneksi oli vain sitä vatsatautia. Koulusta soitti jo opettaja ja terveydenhoitaja, vaikka aina äiti ilmoitti poissaoloista. Nyt onneksi on päässyt kiinni koulunkäyntiin. Tarkkaa on näköjään Saksassa poissaoloista ilmoittaminen. Toivottavasti paranette pian❤️Puhdas koti on ihana asia ❤️

    VastaaPoista