torstai 5. syyskuuta 2019

Mustavalkoinen Marimekko















Violetti nojatuolimme on olohuoneemme väripilkku. Olkoot sitten päivä kuinka harmaa 
niin nojatuoli on pirtsakka ja siihen on kiva kellahtaa lukemaan naistenlehtiä (oikea jalka käsinojalla tietty). Mustavalkoinen tyynyliina (niitä on kaksi) on Marimekon ja vanha lempparini. Olen saanut ne joskus lahjaksi äidiltäni. Voi jopa olla, että asuimme silloin vielä Suomessa. Pesukoneesta käyttöön eikä laadukkaalle kankaalle käy yhtään mitään. Nyt kuvasta ei kyllä erotu, mutta pesun jälkeen en ole silittänyt tyynyliinoja vaan olen kuivattanut lämpöpatterin päällä. Eivät voisi olla yhtään suorempia vaikka olisin antanut pyöriä 10 kertaa mankelin läpi... ;)

Tuo Ikean uusi monivärinen tyynyliina onkin sitten aivan eri juttu, suoraan kaupasta 
käyttöön! :D

Pitää muistaa ottaa kuvia myös meidän siivotusta parvekkeesta! Tai 
siivotusta ja uudelleen järjestellystä. Jotenkin on niin paljon toimivampi näin. 
Miehen työkaveri tulee jeesaamaan parissa jutussa, tarvitaan lihasvoimaa 
ja vaikka kuinka käynkin kuntosalilla ;) niin en kuitenkaan omaa maailman 
suurinta hauista. (Jos edes yhtään...) Mutta ihan jees, että löytyy aina joku 
vapaaehtoinen auttelija. Viimeistään sitten, kun kaikki kamat on kannettu yms. 
laittelen niitä kuvia tulemaan.



Tänään jo torstai, mihin ne 
maanantai, tiistai ja keskiviikko katosivat?
💕


4 kommenttia:

  1. Syksy tuo taas uusia ideoita sisustukseen uusien värien kanssa. Ja kynttilöiten polttaminen alkaa joka tuo tunnelmaa kotiin. Syksy on kiva vuodenaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kynttilöiden polttamista olen oikeastaan jo ikävöinyt. Tunnelmallinen syksyilta ei ole mitään ilman paria kynttilää. ;)

      Poista
  2. Kauniisti sopii mustavalkoinen Marimekko violettiin nojatuoliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kivaa kontrastia sähäkän violetin ja mustavalkoisen tyynyn kanssa. Marimekon kuviot ei kai koskaan petä! :)

      Poista