maanantai 16. syyskuuta 2019

Haaste itselleni

Kirjoittelin aiheesta jätteiden vähentäminen joku aika sitten. On kuitenkin aika helppojakin tapoja tarttua aiheeseen ja tehdä jotain. Nyt haastan itseni (ja vaikka sinut siellä ruudun toisella puolen) käyttämään paremmin ja enemmän hyödyksi kaikkea mitä ruokakomerosta ja jääkaapista jo valmiina löytyy. Siinä säästää pitkän pennin, kun muistaa ne pakkaseen piilotetut leivät tai monet makaronipussit kaapin perukoilta ja käyttää ensin niitä. Ja vasta, kun kaappi ammottaa jonkun tuotteen kohdalla tyhjyyttä voi (=saa... ;)) ostaa taas uutta.

Eihän siinä nyt ole mitään järkeä, että kerran ostetun, hyvän tuotteen joutuu laittamaan roskikseen tai biojätteseen, kun sen vaan tyystin unohtaa. Eikö se mennytkin niin, että se muovipaketti kinkkuleikkeen ympärillä ei ole niin paha jäte, kuin se syömättä jäänyt, roskiin joututunut. Toki tässä en nyt ota kantaa lihansyöntiin muuten, mutta ajatuksena. Ihan hyvä kyllä miettiä näitä juttuja monelta kantilta.

Asia tuli taas mieleeni siitä, kun halusin piristää kotiin jäännyttä pientä nuhanenää ja löysin hyllyltä sekä tummasuklaata että tummasuklaahippuja. Eihän ne tietenkään olleet vanhaksi edes menossa. Mutta miksen käyttäisi sellaista mitä kotona jo on, miksi lähtisin hiiva- ja voiostoksille, että saisin taiottua pullaa, kun herkkuja voi tehdä jo kotona olevista tarpeista.


Katsotaan jonkun ajan perästä kuinka hyvin olen
pysynyt tässä lupauksessa ja haasteessa.
Eihän se haittaa, jos kaapissa on neljää
erilaista jauhoa, jos kaikkia tulee käytettyä.
No problem. Mutta ne kaappiin unohtuvat,
se on tosi harmi juttu!


Mitens teillä?
Unohtuuko ne juustoköntsät jääkaapin perimmäiseen nurkkaan?









Hih, syksyiset kärpässienet eivät 
kyllä sovi tähän postaukseen
sitten yhtään! :D
Mutta sentään ovat sööttejä!





4 kommenttia:

  1. Juuri näin haluan minäkin toimia, mutta kovin helposti sinne kaapin perukoille vaan unohtuu joku.
    Söpöjä ovat nuo kärpässieni 🍄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne jotkut vaan salakavalasti unohtuvat jääkaapin perille ja sitten myöhemmin harmittaa vietävästi. Yritän itse nyt skarpata asiassa, eiköhän se auta asiaan jo heti, kun tiedostaa tämän 'ongelman'. :) Eikös olekin söpöjä, näitä ei kyllä syödä...😂

      Poista
  2. Hyvä haaste...ja harvoin tulee heitettyä mitään pois. Kaikki syödään, ennen pilaantumista. Somat sienet ja sopivat niin hyvin syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella hyvä, että ei mene hyviä raaka-aineita hukkaan. Pyrin parhaani mukaan siihen itsekin ja tänäänkin ollaan syöty jääkaappia tyhjäksi ja vain muutama asia piti hakea kaupasta. :) Mukavaa tiistai-iltaa sinne. :)

      Poista