sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Meidän juhannus vm. 2021

Ei vitsit miten hauska juhannus! Niin sään puolesta kuin tietenkin sen, että pystyimme kutsumaan vieraita! Oli kyllä niin kerta kaikkisen hauskaa grillata porukalla, jutella parvekkeella myöhään yöhön, mukavasta kesäillasta nauttien. :) Ja ilmeisesti oli sen verran hauskaa, että unohdin kameran olemassaolon! Mutta ei se mitään, seuraavalla kerralla muistan ottaa taas järkkärin esille. ;)

Oli mukavaa, että kaikki vieraat eivät ennalta tunteneet toisiaan. Oli ystäviä keitä tunnemme sieltä ja täältä, mutta porukka sopi aivan mainiosti yhteen! Kaikilla oli juttuseuraa sekä paljon yhteistä keskusteltavaa. Sehän on aina plussaa, että voi tutustua uusiin ihmisiin. Tai ainakin minä pidän kovasti, olen tällainen suulas höpöttäjä. ;)


---------------------------------------------


Meitä lahjottiin viineillä, suklaalla sekä kukkasilla. Eräs pariskunta toi marjaisen kääretortun, toiset vieraat salaatit ja kolmannet suolaisen piiraan. Ja ruokaa todella riitti. Mies grillasi erilaisia makkaroita sekä broileria ja uunissa valmistui kasvisvartaat. Lidlin Espanja-viikoilta ostin erilaisia tapaksia ja asettelin Mariskooli-kulhoihin marjoja sekä pähkinöitä. Jälkiruoaksi meillä oli kääretortun kanssa vegaaninen suklaakakku kera vegaanikerman sekä 'normaalin'. :) Reseptin löysin K-Ruoka -sivuilta, KLIK! Kakku meni kuin kuumille kiville, eli suosittelen tätä reseptiä kaikille vegaanikakkuohjetta etsiville! Paistoin oman versioni hieman isommassa irtopohjavuoassa joten kakusta tuli aika matala, en halkaissut kakkua vaan tarjoilin kermat sekä mustikat erikseen. Toimiva kombo näinkin!




(Alapuolella laventeli sekä kukka-asetelma jotka saimme lahjaksi.)



















Miten teidän juhannus sujui?


6 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Onpa hauska lukea, että olette noin hyvin integroituneet Saksassa.
    Itse olen niin saksalaistunut, että en vietä juhannusta. Saksalais-suomalaisen yhdistyksen paikallisosastokin on niin nuupahtanut, että eivät kyenneet ennen lockdowniakaan enää järjestämään juhannusjuhlia niin kuin ennen muinoin ennen nettiyhteyksiä ja halpalentoja. Muinoin juhannus- ja joulujuhlat olivat vuoden kohokohdat. Virtuaalitapaamiset ovat typeriä.
    Perjantaina eli Suomen juhannusaattona sain toisen AstraZenecan rokoteannoksen. Olen immuuni ensi perjantaista asti. Jee! On sekin aihe juhlia, että olen elossa ja jälkikasvuni ja kaikki ystäväni ja tuttavanikin. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut melkein joka vuosi juhannusvieraita. Olemme halunneet pitää suomalaista tapaa jotenkin "hengissä". Vaikka se tuntuukin vaikealta, kun se ei tunnu täällä samalta. :) Tai minun mielestäni ei tunnu. Mutta olkoon juhlan syy mikä tahansa, on mukava kutsua vieraita. 😍

      Useampi vieras oli jo kokonaan rokotettu tai osa oli saanut edes sen ensimmäisen. Me olemme miehen kanssa olleet jo yli 2 viikkoa täysin rokotettuja.

      Mukavaa kesäkuun loppua Sinulle! 💕 Aurinkoa!

      Poista
  3. Kiva juhannus teillä oli siellä Saksassakin! Ja voi kuinka paljon herkkuja 😋 Me vietimme miehen kanssa kahdestaan mökkijuhannusta, mikä tuntuikin mukavan rentouttavalta kaiken hälinän keskellä. Palju, sauna ja meri 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi kuulostaa niin luksukselta! Tänään kerroin eräälle saksalaisystävälle, että juhannus täällä ei tunnu samalta kuin Suomessa. Vaikka meillä ei mökkiä ole koskaan ollutkaan, mutta saunaan olemme kuitenkin päässeet juhannuksena, kun vielä Suomessa asuimme. 🥰 Olen nimittäin aikamonen saunafani, aina ollut.💕

      Poista