tiistai 21. kesäkuuta 2022

Ihan vaan höpinäpostaus

Tuntuuko vain minusta vai onko edellisestä postauksesta noin puoli vuotta aikaa? Heh. Kun on tottunut kirjoittamaan postauksia tasaiseen tahtiin, tuntuu pieni blogitauko älyttömän pitkältä. :) Mitään uutta ja ihmeellistä ei ehkä ole tapahtunut sitten viimeksi, mutta ehkä jotain kuitenkin.

Saksan kurssilla sekä vapaaehtoistyössä käyn edelleen samaan malliin kuin ennenkin. Meillä oli myös mukava kesätapaaminen vapaaehtoistyökavereiden kanssa. He kaikki ovat kyllä todella mukavia ja sydämellisiä ihmisiä ja olen hyvin iloinen saadessani tutustua heihin kaikkiin. Työn ohessa meillä on myös tosi hauskaa. (Elämässä ei ole koskaan liikaa naurua taikka hyvää fiilistä.)

Parisen viikkoa sitten lenkkeilin ystävättären ja hänen vajaan vuoden ikäisen lapsen kanssa ja hän kertoi minulle uudesta vapaaehtoisprojektista josta itse en ollut itse vielä kuullut. Samainen ystävätär lähetti vielä saman päivän aikana yhteystiedot ja minä lähetin oitis viestiä projektin aloittaneelle henkilölle. Asiasta en vielä kovin paljon tiedä, mutta varmaan pian olen vähän viisaampi. :) Lähiaikoina pitäisi olla tapaaminen kaikkien vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Tätä jo aiemmin aloittamaani vapaaehtoistyötä en kyllä jätä, aika varmasti riittää kumpaankin. (Näin toivon! :))

Ja, että aika ei kävisi pitkäksi, meidän tuttavamme ehdotti työtä johon minä kuulemma sopisin oikein hyvin. Kirjoitan sitten lisää, jos on JOTAIN mitä kirjoittaa. Mutta ei vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa. ;)

Tämä käymäni saksan kurssikaan kun ei loputtomiin kestä...joten aika tulee varmasti riittämään kaikkiin. 


¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨


Huomenna poika saa polkupyöränsä huollosta ja sitten ei tarvitse kyyditä kouluun. Äiti-taksi pääsee vapaalle. ;) Kyllähän hänellä on terveet jalat joilla kävellä kouluun, mutta olen ollut reilu mutsi ;) ja vienyt autolla. Mutta huomenna taas satulan selkään! 

Uuden pyörän rengas oli siis mennyt rikki koulupäivän aikana. Ja ensin mietimme, että voisiko renkaan korjata kotikonstein, mutta ei onnistunut. Mies halusi myös omaan pyöräänsä huollon, jota ei oltu siis koskaan huollettu, joten se ehkä tuli tarpeeseen. Olivat soittaneet polkupyörähuollosta jälkikäteen ja ilmoittaneet miehelle huollon hinnan. Kun mies oli kiireesti vastannut myöntävästi ja ilmoittanut ottavansa koko huollon, oli myyjä puhelimen toisessa päässä toistanut kysymyksen. Mies oli siihen vastannut, että huolto tulee kuitenkin halvemmaksi kuin uusi pyörä. :D Ja tottahan se on! Jos autosta pidetään hyvä huoli, miksei myös polkupyörästä? (Meillä kaikilla siis ihan tavalliset pyörät vaikka sähköpyörät ovat yleistyneet täällä Saksasssa aivan valtavasti!)

Tähän väliin tällainen höpinäpostaus muutaman kuvan kera, mukavaa juhannusta sinne kaikille! ❤️🌺 Mitenköhän me voisimme juhlistaa juhannusta täällä kotona, ilman rantasaunaa ja koivuvastaa...










maanantai 13. kesäkuuta 2022

Kinkkusarvet







Aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänä soitetaan kaverille ja ehdotetaan piknikkiä 
puistossa tai rannalla. Eväskoriin pakataan jotain helposti syötävää herkkua. 
Kinkkusarvet sopivat sekasyöjälle ja kasvisvaihtoehdon sisällä voisi 
olla tomaattia sekä mozzarellaa. Ja ei kun kori käteen ja viltti kainaloon!

(Nämä on myös helppo pakata aamulla kouluun tai töihin evääksi. :) )













2,5 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 tl sokeria
0,75 tl suolaa
1 kananmunan valkuainen
n. 6 dl jauhoja (käytin vehnäjauhoja + täysjyvävehnäjauhoja)
100 g leivontamargariinia tai pehmeää voita (käytin juoksevaa margariinia)

Täyte
yrttituorejuustoa
kinkkusuikaleita

Pinnalle
1 kananmunan keltuainen + 1 tl vettä
Unikonsiemeniä


Erottele kananmunan valkuainen ja keltuainen. 

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Kaada lämmin maito kulhoon ja lisää sokeri ja suola.

Lisää pieneen määrään jauhoja kuivahiiva ja lisää se maidon joukkoon ja sekoita. Lisää sitten suurin osa vehnäjauhoista. Vaivaa taikinaa kädellä. Lisää valkuainen taikinaan, säästä keltuainen voiteluun. 
Lisää jauhoja ja jatka vaivaamista.

Lisää rasva, kun taikina alkaa irtoilla kulhon reunoista. Jatka vaivaamista, kunnes rasva on sekoittunut taikinaan. Lisää vielä tarvittaessa hieman jauhoja. Valmis taikina on pehmeää ja kimmoisaa, eikä tartu käteen, kun painat taikinan pintaa puhtaalla kädellä.
Anna taikinan kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia.
********
Jaa taikina kahteen osaan ja tee taikinasta pallo, ja kauli se pyöreäksi levyksi. Käytä tarvittessa hieman jauhoja, jotta taikina ei tartu käsiin eikä pöytään.

Jaa levy 8 sektoriin. Levitä sektoreiden päälle tuorejuustoa ja kinkkua. 
Kääri sektorit kinkkusarviksi. Muotoile niistä hieman kaarevia ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. 

Tee toinen satsi.

Anna sarvien kohota liinan alla n. 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Voitele sarvet juuri ennen uuniin laittamista: Sekoita keskenään kananmunan keltuainen ja 1 tl vettä. Voitele sarvet seoksella. Ripottele pinnalle unikonsiemeniä.
Paista keskitasolla 225 asteessa n. 10 minuuttia, tai kunnes kinkkusarvet ovat saaneet väriä.




 

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Oreo-juustokakku & tiramisu

Hauskaa perjantaita! Jääkaapissa oli makoillut kaksi purkkia Lidlin mascarponea jo hyvän tovin. Olin luvannut lapsille tiramisua jo pitkään ja aina unohtanut. Lapset olivat kanssani kaupassa ja vaativat, että tekisimme oreo-juustokakun. Pyysin valitsemaan joko tiramisun tai oreo-juustokakun, mutta eihän se nyt niin mene! Vaan täytyi ehdottomasti tehdä molemmat! Yritin vaivihkaa vihjailla, että kahden makean valmistaminen ei olisi huippuhyvä idea, kun ei meille ollut tulossa vieraitakaan...Mutta kuulemma kaikki menisi, ei olisi syytä huoleen. ;)

Juustokakkua varten olisi pitänyt olla pienempi irtopohjavuoka. Vasta, kun olimme latoneet ainekset vuokaan tajusimme virheemme. Kakusta tuli aika ohut! :D Mutta kuitenkin hyvänmakuinen. Eli muistakaan te siellä ruudun toisella puolen: valitkaa pienempi vuoka kuin mitä meillä oli. :)








Oreo-juustokakku 
(Alkuper. ohje jota jouduin hieman 
muokkaamaan on täältä, K-Ruoka, KLIK!)


2 pkt (à 154 g) Oreo-täytekeksejä
60 g voita
1 liivatelehti
1 prk (2 dl) vispikermaa
3 rs (à 180 g) vaniljatuorejuustoa (käytin maustamatonta tuorejuustoa + vaniljasokeria)
1/4 dl sokeria


Erottele kekseistä täyte ja keksit eri kulhoihin. Laita 1/3 kekseistä sivuun myöhempää käyttöä varten.

Hienonna keksit (2/3) monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (⌀ 20 cm) pohjalle.

Pane liivatelehti pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. 

Vatkaa 1 1/2 dl kermaa vaahdoksi.

Sekoita yksi purkillinen vaniljatuorejuustoa keksitäytteiden kanssa sähkövatkaimella sekoittaen. Sekoita joukkoon loput tuorejuustot.

Kiehauta loput kermat ja sokeri kattilassa ja nosta kattila pois liedeltä. Purista liivatelehti kuivaksi ja lisää kuumaan kermaan. Sekoita tasaiseksi. 

Lisää liivate-kermaseos vaniljatuorejuustotäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta.

Hienonna loput keksit (1/3) monitoimikoneessa hienoksi hiekaksi. Ripottele keksihiekka tasaisesti tuorejuustotäyteen päälle.

Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään yön yli.




Tiramisu ohje,




H er k u l l i s t a   v i i k o n l o p p u a !

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Lahja ystäville (mukit &juomaa)

 



Lahjaidea kenelle vain:

kivat mukit
juomaa maun mukaan
herkkuja maun mukaan
siisti laatikko johon helppo pakata
kaunis kortti


Suomessa pakettiin voisi piilottaa ihanat Muumi-mukit tai vaikka tuttua Marimekkoa. 
Täällä Saksassa valitaan sitten jotain muuta. ;)
Lahjamukit voi ostaa vaikkapa ystävän lempivärissä tai valita samaa väriä kuin 
mitä löytyy muista kodin astioista.




Ich wünsche dir Zeit für 
Glücksgefühle, Träume, Liebe, 
Freunde und all die schönen Dinge, 
die das Leben für dich bereit hält.



lauantai 4. kesäkuuta 2022

Pannukakku kermasta

 


























Jääkaapissa muutama ylimääräinen kermapurkki ja mitä niistä voisi tehdä? Meillä oli siis jäänyt kermat käyttämättä, kun vieraille tarjoiltu jälkiruoka vaihtuikin lennossa mokkapaloihin. Ja sen johdosta kermaa oli jäänyt kaappiin notkumaan. Toki, eihän se kerma heti pahaksi mene, mutta kuitenkin. Hyvä välillä keksiä vaihtoehtoja ja kaikki pitää tietenkin käyttää, kun ne on kerta ostettu!

Kermapannukakkuohje 
löytyi täältä, KLIK!
Isoäidin reseptillä -blogista



4 kananmunaa
4 rkl sokeria
4 dl vispikermaa
3 rkl voisulaa
2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, vatkaa myös kerma vaahdoksi. 
Yhdistä munavaahto, kermavaahto, jauhot, voisula ja suola. 
Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja kaada pannukakkutaikina vuokaan. 
Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.




torstai 2. kesäkuuta 2022

Bruschetta-leivät alkupaloiksi









Nyt tähän väliin tälläinen tynkä postaus! Mutta halusin postata nämä 
pikkuleipästen kuvat erikseen, jotta resepti on sitten helpommin löydettävissä miljoonan postauksen joukosta. 




1. Leikkaa tuore patonki tai esipaistettu patonki 
viipaloiksi ja ripottele hieman oliiviöljyä päälle.

2. Paista 200 asteisessa uunissa joko niin kauan kuin paketissa sanotaan 
tai tuoretta patonkia niin kauan, että viipaleet saaneet hieman väriä.

2. Punaista (kaupan) pestoa hieman jäähtyneiden 
viipaleiden päälle sekä revittyä 
mozzarella di Bufalaa, tomaatti-punasipuli 
-sekoitusta ja/tai prosciuttoa.

3. Koristeeksi basilikaa sekä loraus oliiviöljyä, 
pippuria sekä sormisuolaa.


Mikä on sinun lempparialkupalasi?

 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kesäkuun alku

Helatorstaikin on takana ja kesä on täällä. Ainakin jos katsoo kalenteria. Lasten pitää jaksaa vielä hetki koulussa ja sitten voimme lomailla ja levätä yhdessä. Lomat alkavat Saksassa varsin eri aikaan. Milloin lapset kirmaavat lomalaitumille riippuu siitä, että missä 16:sta osavaltiossa asustelet. Mutta tärkeintä on kai se loma, ei se, että milloin se on. :) Ja me ainakin kaipaamme Suomeen ja siksi sitä lomaa odotetaan kieli pitkällä.

Vuoden päästä juhlimme Suomessa kummipoikamme ylioppilasjuhlia. Valmistujaisjuhlat ovat kyllä selvä kesän merkki. Vielä on hetki aikaa ennen kuin meidän muksut pitää ilmoittaa rippileirille. Siis tietysti, jos sellaisen haluvat Suomessa käydä. Olisi kyllä hieno kokemus. On myös hienoa, että niitä järjestetään erilaisia sekä myös näille ulkosuomalaisille nuorille.


En ole leiponut vähään aikaan. Pitäisikö tehdä jotain vaikka viikonlopuksi? 

Parvekkeen kukat eivät ole moksiskaan vaikka toisinaan sataa kaatamalla ja toisinaan aurinko paahtaa lämpimästi. :)