torstai 25. tammikuuta 2018

Tulppaanit ja häälahjapeili





Häälahjapeili, ihanan sukulaisen entisöimä. <3













Tähtituikkukipon olen saanut toissa vuonna joululahjaksi 
ystävältä, pidän siitä kovasti enkä laita pois joulun jälkeen.





Tällä viikolla on tullut kuntoiltua salilla. Tuntui ihan hyvältä saada 
vähän hikeä pintaan, vaikka muutamana päivänä on ollut päänsärkyä jo 
heti aamusta. Olen vähän sellainen, että hannailen (särky)lääkkeiden kanssa, 
enkä ihan heti haluaisi turvautua niihin. En tiedä auttoiko urheilu (lihasjumit?)
vai mikä, mutta kuitenkin alkuviikosta alkanut päänsärky helpottui. Teen monia 
asioita aivan vääränlaisissa asennoissa, nukun miten sattuu, tyyny lattialla tmv. joten 
se taitaa olla ne pahimmat syyt päänsäryn alkamiseen. 

Jos on kauniita kukkia kotona (tässä tapauksessa tulppaaneita, yllätysyllätys!), ei voi 
olla hymyilemättä. Tulee heti hyvä fiilis, kun kotona edes suht koht siistiä ja kukkia 
pöydillä. En pidä varsinaisesti vain yhtä siivouspäivää esim. perjantaita, vaan 
siivoilen joka päivä. Näin ollen joka päivä voi ostaa sen kimpun ilahduttamaan. ;)
(Ja, kun joka päivä putsailee paikkoja edes vähän, yhtenä päivänä ei tarvitse stressata. 
Miten niin mukavuudenhaluinen? ;))

Tänään on koululla vapaaehtoishommaa, lasten hammaslääkärit, mies tulee
työreissusta illalla ja olihan se lasten jumppakin tänään! Eli ajelua sinne tänne. 



Nyt hypätään torstain kimppuun ja toivotaan 
mukavaa päivää kaikille. :)



4 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään asettaa kukat peilin eteen, niin tuntuu kuin niitä olisi tuplasti. T.Maija

    VastaaPoista
  2. Tulppaanit on ihania. Minulta jäi tämän viikonlopun Tulppaanit ostamatta, kun en viittin nuhasena lähtä kauppaan. Aviomies toi sentää kaksi Tulilatvaa jouluseen juuttikassiin ovar siinä kivan näköiset. Jännittävää vaalipäivää sinne. Eiköhän siitä yhdelläkerralla selvitä :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että on sitten tulppaanien asemasta tulilatvoja. 💐💐😊😊 Mukavaa vaalisunnuntaita!

    VastaaPoista