maanantai 5. helmikuuta 2018

Hyasintti helmikuussa








Saksassa hyasintti on myös kevään kukka ja niin minäkin nappasin 
kolmen hyasintin satsin ruokakaupasta. Tuoksu on huumaava ja onhan 
se kaunis kukkakin. Laitoin valkoista leivinpaperia pinkin muoviruukun ympärille 
ja sitten tajusinkin, että tavan olen oppinut blogeista! Monissa blogeissa 
olen nähnyt sieviä kuvia kukka-asetelmista, ruukuista yms. joissa on käytetty 
leivinpaperia tai vastaavaa. Varmasti niin monia blogeja olen elämäni aikana 
lukenut ja satoja postauksia nähnyt, ettei voi olla tarttumatta jotakin itsellenikin. :) 
Kuvien voima on aikamoinen. 


Olen kirjoitellut blogia muutaman vuoden omaksi (ja ehkä muidenkin, hehheh) ilokseni.
Nyt lähiaikoina olen huomannut, että lukijamäärät ovat hieman nousseet ja 
minulla on vakkarilukijoita jotka jättävät ihania kommentteja. 
Kyllä pienen ihmisen mieltä lämmittää. <3

Blogin kirjoittaminen on kiva, luova harrastus ja 
pidän sen vuorovaikutuksesta. 

On kiva ottaa se kamera käteen ja räpsiä kuvia 
tai jakaa ajatuksia, toki toivoen, että edes pari 
lukijaa sen näkee. :)



Oikein mukavaa loppuiltaa 
kaikille, nyt hyppään TV:n/Netflixin ääreen, 
mies on työreissussa niin kaukasäädin ON MINUN!
:D





4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!
    Hyasintti on niin ihana kukka.
    Viime keväänä löysin kaupasta keltaisen hyasintin ja se oli ihana.

    Blogi harrastus on kivaa. Olen ihan koukussa siihen.😀
    Oli mukavaa joskus löytää sinun ihana blogi.❤️

    Ihanaa illan jatkoa sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Sinne myös ihanaa loppuiltaa, rentoilua perheen kesken, ehkä TV:n ääressä kuten täälläkin. ;)

      Poista
  2. Ai että, rakastan hyasintteja! En ole vielä meillä nähnyt tänä keväänä kaupoissa niitä. Niin no, meillä onkin vielä talvi. Toivottavasti pian tulee. Minusta hyasintti on Suomessa melko uusi kevään kukka.
    Bloggaaminen on kivaa ja ne kommentit todellakin ilahduttavat. Sinulla on kiva blogi!
    Mukavaa tiistaita! T.Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle kommentista 🤗😊 Blogin kirjoittaminen on mukava harrastus ja joka myös sopii vauvasta vaariin (no kirjoittaa pitää osata hieman 😉), tuottaa iloa ja voi ilmaista itseään kuvin ja tekstein ym. Mukavaa päivää sinne! 😊☀️

      Poista