tiistai 27. maaliskuuta 2018

Matka-asuja

Olo alkaa olla jo paaaljon parempi ja sen huomaa mm. siitä, että olen pienessä ajassa pakannut jo melkeinpä kaiken mitä tarvitsemme pääsiäismatkallemme. Kovasti reissun päällä työn puolesta viihtyvä mies pakkaa aina omat tavaransa jo ihan siitä syystä, kun hänellä on ihan omat pakkausmetodit. ;) Hän joskus pakkaa myös minun ja lasten vaatteet ihan uuteen uskoon, mutta se on vain hyvä. Se pakkaus on selkeästi yksi hänen intohimoista, ottaa sen tosissaan. Kasaan joskus vaatepinoja avoimen matkalaukun päälle ja mies sitten laittaa ne hiukan paremmin. Toimiva yhtälö, tiimityötä.

Äitini lähetti minulle ystävänpäiväpaketin ja mm. yksi lahjoistani (äitini lähettää meille usein paketteja niin nimppari- kuin ystävänpäivälahja ym.) tulee olemaan ylläni menomatkalla. Koleassa lentokoneessa ei kannata istua kevyt pikkutoppi päällä vaan jotain hieman lämpimämpää, ja iisiä ja mukavaa. Koska reissumme kestää vain 5 yötä en aio kuitenkaan koko vaatevarastoani pakata mukaan vaan yritän pakata sellaisia osia jotka sattuvat hyvin yhteen. Alkuun meinasin jopa pakata pikkumustan kassiin mukaan, mutta jätetään nyt tällä kertaa kotiin henkariin. Siistit farkut/housut käyvät myös kaikkien kanssa ja oikein asustettuna on ihan juhlavakin.

Tässä alhaalla muutama asu, en lähtenyt nyt kuvailemaan kaikkia. Ja tosiaan pyrin lähtemään järkevän kokoisella matkagarderobilla. (Suomessa asuessa ja varsinkin ennen lapsia tuli matkustettua paljon junalla/linja-autolla niin vanhempieni/ystävieni/poikakaverini (eli nyk. aviomieheni) luo, joten jo siitä syystä olen tottunut myös matkustamaan kevyesti. :))





Jakku: H&M
Toppi: Takko Fashion
Rannekoru: ?
Korvikset: Takko Fashion




Tunika: C&A
Kaulakoru: Kalevala Koru
Korvakorut: ?




Röyhelöneule: Ellos











Terkkuja tiistaipäivään!



10 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita!
    Hyvä,että olet jo toipunut!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että voit jo paremmin! Mukavan näköisiä asuja. Paketit piristävät aina ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle 😊🌷🌞 ja tosiaan, (pikku)paketit ovat kivoja! 😉💜

      Poista
  3. Onpa kiva, että olet toipunut jo noin hyvin matkakuntoon 💕
    Kauniit asukokonaisuudet, mutta ei niistäkään vielä pysty päättelemään, minne matkanne suuntautuu 😊
    Oikein hyvää kellokeskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa pääsiäisenaikaa sinnekin 😊🌞💛🐣🐰 Ja viimeistään reissun jälkeen laitan kuvia blogin puolelle. 😍

      Poista
  4. Hienoa että olo on jo parempi♥ Kauniit asut! Ihanaa reissua teille ja mukavaa pääsiäisen aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle 😊🌞💜 mukavaa pääsiäisen aikaa sinnekin 🐣🌷🐰

      Poista
  5. Kivoja asuja matkaan :) Oli hyvä, että tulit terveeksi ennen lähtöä :) Hyvää Pääsiäistä ja rattosaa lomaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😍🌞🌹 Myös sinne rauhallista pääsiäistä ja mukavaa viikonloppua. 🌞🐣🐰

      Poista