sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tuulee, tuulee









Tästä kranssipohjasta on pitänyt tehdä, jos vaikka mitä. 
Nyt vain koristeena pöydällä. Tuo punottu kori 
piti laittaa parempaan paikkaan, tuuli 
oli lennätellyt sitä sinne tänne.







On kyllä ollut viime päivinä niin kolea ja voimakas tuuli, että ulkoilu ei ole 
hirveesti houkuttanut. Olemme kyllä olleet eilenkin jalkaisin liikenteessä, 
kun kävimme lähikaupungissa hieman pyörimässä ja ostamassa tuliaisia. 
Mies, joka on hyvinkin kuumaverinen oli aivan hipihiljaa ostoskadulla kävellessä. 
Autolle tultaessa hän sitten sanoi, että oli aivan umpijäässä ja tahtoisi vain joko 
markettiin sisätiloihin tai kotiin. :) Noh, kodin kautta ruokakauppaan...kävellen. 
Emme ikinä opi. ;)

Parvekkeella oli kevyehkö punottu kori minikuusineen pyörinyt ympyrää. 
Piti keksiä suojaisempi paikka, jos vaikka pysyisi nyt pystyssä. Ruukussa on 
kasvin juurella koristeena jotain haketta ja varmaan rantalomalta roudattuja kiviä, 
ne sitten olivat lennelleet sinne tänne. Kuvissa näkyvät kevätesikot ja narsissin, tytär 
valitsi kerran kauppareissulla. Vaikka näin kolealla ilmalla parvekkeella ei tosiaan hengailla, 
 oli kuitenkin kiva saada sinne väriä. Parveke on niin iso, että saan tehtyä paljon
asetelmia kesäksi, sitä odotankin jo kovasti. :)

Vaikka yleensä kaupat eivät ole sunnuntaisin auki, jättikokoinen puutarhaliike 
saa pitää ovensa auki. Olemme käyneet siellä aina siis sunnuntaisin, jos on viikolla 
ollut mielessä jotain uutta kasvia tmv. Piti tänäänkin käydä siellä piipahtamassa, mutta 
mies ollut tiiviisti tietokoneen kimpussa naputtelemassa. Liike on sen verran kaukana, että 
ei sinne 'noin vain' lähdetä. Ehkä ensi viikolla sitten. Tai vasta, kun kevät on todella täällä!!


Kävin ostamassa sen himoitun kukkakuviollisen farkkutakin (19 €!), 
pitääkin ottaa siitä pari kuvaa bloginkin puolelle. :)


Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne, 
tuulisin terveisin -A-




4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!
    Tuuli tekee ilmasta tosi kylmän.
    Täällä sateli aamulla lisää lunta.😔
    Tulisi jo kevät!❤️
    Ulos olisi myös tarkoitus laittaa narsisseja, jos vaan ilmat vähän lämpiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tulisipa se kevät jo.😊😍🌷🌷🌷 Mukavaa alkavaa viikkoa! 😊😊

      Poista
  2. Kylmää riittää sitten sielläkin! Kivasti teillä kuitenkin voi jo laittaa kevätkukkia parvekkeelle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on taas aurinko paistanut, jos jaksaisi taas lämmittää pidempään. Mutta eiköhän vielä joku kevätmyrsky saada. 😉😅

      Poista