lauantai 21. maaliskuuta 2020

Esittelyssä ihon- ja hiustenhoitotuotteeni!

Nyt on ollut yllin kyllin aikaa olla kotosalla. :) 


On aikaa hieman hemmotella ihoa ja hiuksia (näinä aikoina on syytäkin hemmotella itseään ja ajatella hetki jotain muuta). Pidän kerran viikossa ihonhoitopäivän ja käytän vuorotellen niitä kasvokuorintatuotteita ja naamioita mitä nyt minulta löytyykään. Vähän fiiliksen mukaan mennään. Vaaleanpunainen froteepanta päähän, hiukset pois tieltä ja purnukat esille! Ostelen yleensäkin kosmetiikkaa aika fiiliksen mukaan, mutta tällä hetkellä ostan eniten luonnonkosmetiikkaa. Olen myös aina saanut paljon kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita lahjaksi. Esim. äitini tilaa silloin tällöin tuotteita Avonilta ja Oriflamelta (tai Dermosililtä!). Ja niitä olen päässyt teistailemaan myös aika paljon.


Ja myös parit kuvat ihanista sekä hyväntuoksuisista hiustenhoitotuotteista jotka sain joulupukilta. Ja niiden vieressä suomalaiset shampoo ja hoitsu jotka ostin joululomalla. Mutta näitäkään en ole vielä ottanut käyttöön, kun joululahjatuotteet käytetään ensin. (Ja niitä ennen minulla oli jotkut isot putelit jotka taas käytin ennen näiden aloittamista.) Mutta tätä lahjaksi saamaani tuotesarjaa voin suositella lämpimästi. Tuntuu pesevän hiukset oikein perusteellisesti, en oikein osaa kuvailla sitä fiilistä pesun jälkeen. :D Hiukset ovat todella pehmeät ja hoidetut. (Joskus joudun vaihtamaan shampoomerkkiä, jos jää tunne, että pitkät hiukseni eivät pesusta huolimatta tunnu 'puhtailta'.)








Meikinpoisto, kasvojenpuhdistus


Cosnature Naturkosmetik 3-in-1 
puhdistusvaahto normaalille ja sekaiholle (sitruuna)
Vaahtoavat meikinpesuaineet tuntuvat pesevän perusteellisemmin kuin muut, tai sitten se on vain minun korvien välissä. ;) 


Garnier Bio luomusitruunaruoho kasvojenpesugeeli
Kasvoille jää ihanan raikas tunne ja pidän kovasti vaikka minulla on ollut tämä vain hetken. 


(Minulla on aina kaksi kasvojenpesunainetta, toinen
suihkussa ja toinen kylppärin kaapissa niitä hetkiä varten, kun en pese kasvoja suihkussa. :D Ehkä vähän hassua, mutta niin olen aina tehnyt.)


Alverde Naturkosmetik (Dm:n oma luonnonkosmetiikkamerkki)
silmämeikinpoistoaine
Ei kirvele, tarpeeksi hellävarainen,
pieni määrä vanulapussa riittää puhdistukseen. 






Kuorinta ja kasvonaamiot


Nivea 3-in-1 Urban Skin Detox Claywash
syväpuhdistava savinaamio, puhdistus, kuorinta, naamio


Garnier SkinActive 3-in-1 
puhdistus, kuorinta, naamio
Näistä kummastakin kasvonaamiosta pidän kovasti. Ei jää ikävän kiristävää tunnetta, vaan fiilis, että tuotteet tosiaan puhdistavat syvältä. 


Kosteuttava & virkistävä kuorintanaamio
kurkku-uute, kaikille ihotyypeille
Tätä tuubia ei ole tullut vielä avattua! 


Alverde Naturkosmetik 
luomulime & luomuomena kuorintavoide
Niin raikas tuoksu, hellävarainen kuorinta. Pidän siitä, että ei ole liian isoita rakeita. 


Apivita aprikoosikuorinta
90 % luonnollisia ainesosia


Apivita kasvonaamio (appelsiini)
98 % luonnollisia ainesosia
Nämä tuotteet olen saanut tuliaiseksi ystävältä ja voin suositella merkkiä.
Näissäkin kummassakin ihanan, raikkaat
tuoksut ja tuntuu hellävaraiselta. Iho jää käytön jälkeen uskomattoman pehmeäksi. Ja tietty aina paljon plussaa, kun on luonnollisia ainesosia. 





Kuvasta puuttuu uusin kasvovesi, Alverde Naturkosmetik
misellivesi (luomulime, luomuomena). Normaalille ja sekaiholle.
Niin ihanan raikas tuote ja tuntuu puhdistavan huolellisesti ne loputkin meikinjämät kasvoilta. Käytän myös ennen 
meikkaamista ja ennen kasvovoiteen laittamista. 




Kuvassa myös moneen käyttöön sopiva Aqualan L!






Hiustenhoito


Living proof shampoo, hoitoaine (kuiville ja vaurioituneille hiuksille) 
& hoitosuihke (sileyttä ja kiiltoa)



Ja näitä kahta tässä alempana en ole vielä edes kerinnyt kokeilla, mutta olen varma, että pidän niistä. Olen pitänyt useista XZ:n sekä Herbinan tuotteista.


XZ Kanerva vegaaninen, biohajoava shampoo (kosteuttava shampoo kuiville 
ja käsitellyille hiuksille)


Herbina kosteuttava vegaaninen hoitoaine (kiiltoa ja hoitoa kuiville 
ja käsitellyille hiuksille)









Tällaista höppänää tähän aamuun. ❤



2 kommenttia:

  1. Paljon kivoja tuotteita! Luonnonkosmetiikka on minulle valinta nro yksi. Eläinkokeilla testattuja en halua käyttää. Oletko tutustunut italialaisen Bottega Verden tuotteisiin? Olikohan Sinun blogissasi niistä juttu? Minusta ne ovat ihania ja tuotteita on joka lähtöön. Tuoksut tuotteissa ovat ihanan hedelmäisiä, marjaisia, yrtti-ja kuikkaistuoksuja. Lisäksi on erityisiä kausijuttuja. Kokeile ihmeessä, ellet ole ennen kokeillut. Varmasti Saksasta löytyy tuollainen liike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä heti ottaa selvää! Aina kiva tutustua itselleen uusiin tuotteisiin. :) :) Kiitos vinkistä!

      Poista