torstai 12. maaliskuuta 2020

Kaupan hyllyt tyhjillään

Ei nyt ihan siihen asti olla päästy, että meillä täällä kaupoissa myytäisiin pelkkää ei oota, mutta joidenkin tuotteiden kohdalla se on. Nyt, kun koko maailma kamppailee koronavirusta vastaan joku saattaa luulla, että nyt hieman liioittelen, mutta olen jo pitkään ostanut pieniä desinfiointiaineputkiloita käsilaukkuuni. En käytä niitä todellakaan päivittäin vain hätätapauksessa ja reissun päällä. Nyt sitten ajattelin ostaa pari purkkia eikä niitä enää ollutkaan, ei tuubin tuubia! Kaikki myyty! Vaikka kaikkihan toki tietävät, että se vesi+saippua - pesu on kyllä ihan riittävä. Ja aika usein vastaan tulee se käsienpesumahdollisuus (kahvilan wc, nyt näin esimerkiksi). Näitä siis voisi olla kaikilla se pari kappaletta, eikä joidenkin tarvitsisi hamstrata turhaan 10 vuoden tarpeisiin...

Toinen asia mikä on ollut myös loppu on vehnäjauhot. Ne kauppojen halvimmat jauhot ovat tehneet katoamistempun. Muutamaa kalliimpaa sorttia on löytynyt, mutta niitäkin kyllä vähänlaisesti. On se aika hauska juttu sinänsä, että vasta tällaisen ikävän asian tiimoilta opin jotain uutta saksalaisista. He ovat kovia leipomaan ja omat leivät paistuvat sujuvasti omassa uunissa. Mihin niitä leipomoita edes tarvitaan joita löytyy jokaisesta kadunkulmasta. ;)

Itse en huomannut wc-papereiden vähyyttä edellisillä kauppareissuilla, mutta muutamat tutut ovat kertoneet, että kalliimpia veskipapruja kyllä löytyy, mutta ei niitäkään hirmuisesti...

Tätä hurjaa hamstrausta en ole vielä oikein kunnolla sisäistänyt. Ehkä minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Jokainen tekee toki kuten parhaaksi näkee, se on selvä. Mutta olen miettinyt, että kyllä minä ruokaostokset yms. voisin käydä hoitamassa ystävän puolesta joka on kotona sairastamassa joko jokavuotista nuhakuumetta, noroa tai tätä uusinta. Ei siinä tarvitsisi edes ovea avata, kun sen ruokakassin voisi jättää oven taakse. Kukaan ei saisi tartuntaa eikä kipenä tarvitsisi kenenkään raahautua (tietenkään!) ostoksille. Ja nykypäivänä kaikilta löytyy pakastimet ja jääkaapit jotka jo ihan tavallisenakin päivänä pullistelevat äärimmilleen ruokatarvikkeita...

Toivottavasti löydetään ratkaisu tähän todella, todella ikävään pandemiaan. Ei oikein muuta voi kuin toivoa parasta ja pestä niitä käsiä, SAIPPUALLA. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

P.s. Täälläkin on joitakin tapahtumia siirretty myöhäisempään ajankohtaan ja varmaan ihan hyvä ratkaisu. Kaikki kerkeämme sitten myöhemmin niihin konsertteihin yms.

4 kommenttia:

  1. En nähnyt tuossa vessapaperin ja vehnäjauhojen puuttumisessa mitään järkeä.Naapurikaupungissa 20 km:n päässä iso vehnämylly jauhaa jauhoja ja iso paperimylly vessapaperia ihan tarpeeksi. Arvelin mielessäni, että kuorma-autojen kuskeja olisi sairastunut, mutta erehdyin. Joku viisasmpi selitti, että kaupat tilaavat tuotteet "just in time" eivätkä pidä varastoa. Kukaan ei arvannut viikkoa aikaisemmin tilata normaalia enempää tavaraa.
    Hyvin pyyhkii Saksassa -Lotus nimittäin, yhtä hyvin kuin Suomessa! Olin hämmästynyt, kun näin kuvasta, että Suomessakin pyyhtään Lotuksella. Hassua. Luulin, että Nokia tekee vielä vessapaperia. Onko Suomesta propsit (paperipuut) loppuneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toki voi olla myös se, että tavarantoimituksessa ollut viiveitä/ongelmia ja siihen vielä päälle asiakkaiden wc-paperien hamstraus. Ei siinä sitte kauppias oikein mitään voi. Toivottavasti kaikilla kuitenkin pelosta huolimatta pysyy järki päässä ja pystymme auttamaan myös toinen toisiamme. Nyt ei auta muu kuin viranomaistahojen kuunteleminen ja se käsihygienia on ykkönen! toivon sinulle kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua 💕🌹

      Poista
  2. Tällaista tämä nyt on. Täälläkin olen jo kuullut vessapaperin loppumisesta. Itsekin aijon kyllä hiukan kotivaraa täydentää.
    Koitetaan pärjäillä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan pärjäillä ja pitää muista ja itsestämme hyvä huoli. ❤❤

      Poista