sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Juhla koululla


























Ystävätär kävi teellä ja kakulla. Olin tiistaina leiponut kakun niin teeseuraa ajatellen kuin babysitterille joka kävi leikkimässä lasten kanssa viime keskiviikkona (isän ja äidin ollessa elokuvissa). Olipa mukava käydä pitkästä aikaa leffateatterissa, Tomppa C. oli huikeassa kunnossa uusimmassa toimintapläjäyksessään. ;) Törmäsimme myös moneen tuttuun, pienehkössä kaupungissa et pääse tuttavia pakoon et edes elokuvateatterissa! ;) ;)

Mies lähti yhden päivän työmatkalle ja meidän kaksikko menee huomenna kouluun!! Lauantaina koululla järjestettiin mukavat koulunaloittajaisjuhlat kaikille ekoille vanhempineen ja sukulaisineen. 2-luokkalaiset esiintyivät, paikallisen seurakunnan pastori puhui lapsille, oli niin rukousta, laulua kuin kakkukahvitkin. Vanhempien hörppiessä kahvia lapset tutustuivat luokkiinsa ja opettajiinsa. Myöhemmin toki me vanhemmat pääsimme tutustumaan lasten luokkahuoneissa sekä saimme nipun papereita kotiin täytettäviksi. Tuntui haikealta, mutta mukavalta, kun omat lapset kulkivat luokkatovereidensa kanssa luokkiinsa. Sinne ne lähtivät, koulutielle.

Ylpeä äiti kiittää, kuittaa ja lupaa lisätä persikkarahkakakun ohjeen joku päivä.

Mukavaa viikkoa. <3


2 kommenttia:

  1. Kakku ohjetta odotellessa =D niin se aika vaan menee...lapset vanhenee ja äidit senkun nuortuu ;) =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit! ;) Juuri noin minäkin ajattelen! :D

      Ohjetta tulossa! :)

      Poista