sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Persikkainen hyydykekakku



Onkohan mitään 'järkeä' raapustaa ylös tämän kakun/tortun reseptiä. Se nimittäin on enemmänkin minun päässäni, nopea päähänpisto kuin tarkkaan harkittu, selkeä ja helppolukuinen resepti. ;)



Mutta aloitetaan raapustaminen, saa huikata kommenttiboksiin, jos on jotain ehdotuksia tai muuta. :)



n. 1,5 pkt Orios-tyyppisiä tummia täytekeksejä
+ sulaa voita

^ keksit murskataan esim. Minigrip-pussissa kaulinta apuna käyttäen, sekoita murska ja voisula keskenään

Isohko tölkki sokeroimattomia tölkkipersikoitarahkaa (apua, kuinka paljon minulla oli, 250 vai 500 g?)

^ muussaa persikat sauvasekoittimella, ota osa liemestä talteen sekoita persikkasose rahkan sekaan, maistele ja lisää sokeria halutessasi

4-6 liivatetta

^ lämmitä pikkukattilassa persikkalientä, anna sen jäähtyä ja lisää kylmässä vedessä lionneet liivatteet sekaan. Lisää liivateliuos ohuena nauhana persikkarahkan joukkoon.


Painele keksimurska kevyesti irtopohjavuoan pohjalle. Liian tiukasti paineltu keksiseos tekee pohjasta turhan kovan ja vaikeasti leikattavan. Lisää rahka-
liivateseos päälle ja pistä kakku kelmulla peiteltynä jääkaappiin useiksi tunneiksi. Itse valmistin kakun illalla ja irroitin vuoasta seuraavana päivänä aamupäivällä. Joten kakku oli hyvän aikaa tekeytymässä.
Käytin n. 20-25 cm irtopohjavuokaa jota en voidellut, mutta kakku irtosi seuraavana päivänä todella hienosti!


Kakku oli varsin miedosti persikan makuinen, joten rahkan määrä riippuu persikkasoseen määrästä sekä tietysti herkuttelijan omasta mausta.






Ensi viikko ja uudet kujeet...

Alkaako maanantai hymy huulilla vai 
"eii, taas maanantai" -tyyppisesti? 
Toivon tuota ensimmäisesti, niin 
Sinulle kuin itselleni. :)


2 kommenttia:

  1. Hienosti ohjeesta pääsee kiinni....ja varmasti onnistuu =D Oikein iloista ja antoisaa alkavaa uutta viikkoa sinne Saksaan!

    VastaaPoista