maanantai 1. kesäkuuta 2020

Grillit huurussa!



Nyt tähän iltaan hieman vanhempia kuvia, näissä kuvissa meidän toissa viikonlopun antimia! 

-----------------------------------

Mikä älytön kasa ruokaa. Emme varmaan olleet ajatelleet ihan loppuun asti. :) Se täytyy kyllä puolustukseksi sanoa, lapset syövät mielellään maissia, että sitä pitää olla aina riittävästi. Ja toki loput ruoat päätyvät aina kitusiin seuraavan päivän lounaalla. Hukkaan ei toki saa laittaa mitään! Meidän neiti on kyllä välillä niin pieniruokainen ja toisaalta sitten ottaa lisääkin. Ei näistä pienistä syömäreistä aina ota selvää. ;) Pojalla on selkeä kasvukausi, kun aamupalakin alkaa olla kuin aikuisella miehellä. :)

Bataatit onnistuivat muuten ihan kivasti grillissä, tuossa meidän pienessä 
valurautapannussa. Aiomme kyllä tehdä toistekin! Bataatti on minun herkkuani ja olen laittamassa sitä aina vähän jokaiseen ruokaan... Kesäkurppaa tulee ostettua myös usein, niin helppo lisuke ja kesällä varsinkin pitää syödä.




Tänä viikonloppuna ei tullut grillattua mitään ihmeellistä, hieman 
bratwurstia sekä kasviksia. Ja helluntain kunniaksi ruoat valmistuivat ihan kotikeittiössä; sunnuntaina kalaa ja tänään kotitekoista pizzaa runsaalla juustolla. :) Aurinko ja hyvä sää ovat hellineet meitä toden teolla ja on ollut mukava ulkoilla sekä käydä taas koko perheen voimin fillaroimassa.

(Ja onneksi muuten saamme grillailla parvekkeella, muuten varmaan muuttaisimme heti jonnekin muualle. ;))



p.s. Pitääkö vielä hankkia muurikkalettupannu... ? (Vai onko meillä jo sellainen, mutta kellarissa...)





2 kommenttia: