keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Hedelmiä välipalaksi (naistenpäivän herkut!)

 

























Näihin yllä oleviin ei varmasti tarvitse kirjoittaa erikseen mitään kuvatekstiä saati reseptiä. Antaa värikkäiden kuvien puhua puolestaan. :)

Lidlin espanjalaiset mansikat olivat makeita, vaikkakin älyttömän suuria ja mangot ihanan kypsiä. (Mango on ihan lempparihedelmä, mutta joskus kaupassa on tarjolla vain kivikovia. Joutuu hetken kypsyttelemään ennen kuin päätyvät suuhun asti.) Ja kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, ostan pensasmustikoita melkein viikottain. Lisään niitä aamujugurtin joukkoon, pellavan-,  auringonkukan- ja kurpitsansiementen kanssa. Kiivit, banaanit, omput sekä hunajameloni löytyivät jo valmiiksi kotoa.

------------------------------

Olemme myös valitettavasti kuulleet todella ikäviä uutisia Suomesta. Meille todella läheinen, iäkkäämpi sukulainen oli kaatunut niin pahasti, että hän joutui oitis leikkaukseen. Ja sieltä suoraan kuntoutukseen. Kun sitten asiasta myös lasten kanssa keskustelin, meidän herkkä pieni mietiskelijä ei meinannut saada unta, kun suri sukulaisemme kohtaloa. Ihanaa, että osataan näyttää tunteet. Ja osoittaa empaattisuutta. Toivottavasti se luonteenpiirre säilyy aina. <3


Koitetaan pysyä terveinä & herkutellaan hedelmillä.

💕


2 kommenttia:

  1. Värikästä! Mekin teimme viikolla hedelmäsalaattia ja nimenomaan Lidlistä hain mangon ja ananaksen. Muita oli kotona. Kivan värikäs salaatti ja maistuva salaatista tuli ja hiukan jäi vielä töihinkin evääksi seuraavaksi päiväksi.
    Kurjaa, että olette saanet tuollaisia uutisia. Täällä oli muutama todella liukas päivä. Mutta ihanaa, miten empaattinen mietiskelijä teillä on ❤️
    Toivottavasti potilas paranee ja kuntoutuu pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! ❤ Sukulaisemme on voinut kuntouksessa ihan hyvin ja on päässyt soittelemaan muille sukulaisille. Toki läheisiä harmittaa, kun korona-aikana ei voi käydä vierailemassa. Mutta tällaiset uutiset pelästyttävät todella ja saa mielen matalaksi. Meillä asuu sellainen pieni, herkkä pohtija joka miettii usein sukulaisia Suomessa. :) <3 Mukavaa lauantaita sinne! <3

      Poista