keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Pääsiäispupusia

Tänä vuonna pääsiäiskoristeet löysivät tiensä kellarista yläkertaan aika varhaisessa vaiheessa. Pöytätasot ja koti yleensäkin kaipasi iloa sekä väriä ja koristeet toivat juuri sitä. Ainoana uutena koristeena on pieni valkoinen kulho, pupukorvineen, mutta muuten mennään samoilla vanhoilla. Pääsiäisruohoa meillä ei ole, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Toinen erilainen pääsiäinen putkeen, mutta näillä mennään ja ehkä ensi vuonna saadaan nauttia siitä tutummasta pääsiäisestä.


Ruokakomerossa, ostoskassin sisällä on lasten katseilta piilossa jo aikamoinen kasa Milkan sekä Kinderin suklaaherkkuja. Ne päätyvät sitten sunnuntaina lasten sängyn viereen. Lapset olivat pieniä taaperoita muuttaessamme Saksaan, joten meidän muksut eivät ole koristelleet pajunoksia eivätkä koskaan käyneet virpomassa. (Koristemunia olemme kyllä ripustaneet oksille!) Mutta siitä kuitenkin olemme pitäneet huolen, että pääsiäiskukko käy laittamassa yllätykset sängyn viereen. Ja koska Saksassa asumme, meille on myös hyvin tuttu, pihalle suklaamunia piilotteleva Osterhase. Eli sulassa sovussa kukot ja pupuset. :)


Tästä on jo monta vuotta aikaa, lapset olivat varmasti päiväkoti-ikäisiä, kun meidät kutsuttiin ystävien toimesta etsimään pääsiäispupun piilottamia munia. :) Jokainen lapsi sai käteensä kassin johon kerättiin saalis ja isoon puutarhaan oli piilotettu X-määrä munia sekä muita nameja. Se oli kyllä kaikista hurjan hauskaa! Vanhempani olivat vielä meillä silloin kylässä ja osallistuimme munien etsintään koko porukka. Hauskoja muistoja. 





Pari vuotta sitten kukkakaupasta ostettu pitkäkorvainen.





DM:stä parilla eurolla ostettu duo on 
viime vai toissa vuodelta.








11 vuotta sitten lapset saivat 
nämä Pentikin puput lahjaksi. <3











DM:stä tänä vuonna mukaan tarttunut pieni kulho.





Jotain suomalaista...





Ja Saksahan on oikea herkkusuiden paratiisi, niin jouluna, pääsiäisenä ja vuoden ympäri. :) Löytyy suurensuuria pääsiäismunia tai erilaisia suklaaherkkuja pusseissa. Valikoimaa löytyy ja onhan niitä kiva maistella... Mutta meidän herkkuvarasto taitaa olla jo aika täysi. Tulppaanien yläpuolella oleva kuva on siitä todisteena. Maistuuko Mignon, Kinderit, mämmi vai mikä on sinun pääsiäisherkkusi?


2 kommenttia:

  1. Puput ovat niin symppiksiä 🐇🐰Lidlistä löytyi hiukan erilaisia pääsiäisherkkuja ja niitähän tuli hamstrattua 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä oli kyllä pääsiäisen alla vaikka mitä herkkuja... Mm. Lidlin macaronsit olivat tosi hyviä! 😋😊💛

      Poista