torstai 22. huhtikuuta 2021

Teriyakilohi grillissä

 












Hahhah!

Sitä ollaan vaan siideripulloja kuvailtu! :D Oli vakaa tarkoitus kuvata myös muuta, mutta kaikki muut ruokakuvat olivat joko aivan tärähtäneitä tai tosi tummia, koska olin epähuomiossa valokuvannut vastavaloon. Mutta hätä ei tietenkään ole tämän näköinen. Nämä hassut muutamat kuvat voin jakaa aivan hyvin, koska haluan jakaa ohjeen millä valmistimme lohelle marinadin. Tuli nimittäin niin maukas, että jopa kaksi ruokakriitikkoa kehuivat kilvan.



Teriykimarinadi lohelle:

1 dl soijakastiketta
1 dl valkoviinietikkaa
1 dl raakaruokosokeria
valkosipulinkynsiä maun mukaan, meillä oli jopa 4
2 tl inkiväärijauhetta 
(tuorekin käy)
chiliä 
(käytimme kuivattua chiliä, joka ei ole hirveän tulista)


Ainekset sekaisin kattilaan ja kiehautus. 
Annetaan jäähtyä ja siivilöidään ennen 
kalan päälle kaatamista. Annetaan maustua 
ja marinoitua ennen grillausta.

---------------------------------

Lohen kaverina meillä oli mm. grillissä pehmeiksi paistuneita rosmariiniporkkanoita. 
Lisuke jota teen yleensä silloin, kun en muuta keksi ja siis yleensä valmistuvat uunin lämmössä eikä grillissä. Hunaja ja rosmariini ovat hyvä makupari porkkanalle.

------------------------------

Ihan hauskaa, että pääsimme viime viikonloppuna grillailemaan.
Toivottavasti myös tällä viikolla!

:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti