torstai 8. heinäkuuta 2021

Suklainen synttärikakku
















Tämän vuotisissa ulkojuhlissa lasten oli ehdottomasti helpompi 
syödä muffinseja kuin kakkua, siksi kakku syötiin 
perheen kesken kotona.



Kakku oli kuorrutettu suklaaganachella ja koko oli juuri meidän jengille sopiva. 
(3 kananmunaa = 9 - 11 hengelle) 
Jäi seuraavallekin päivälle. :)



Pohjan valmistamisessa käytin tuttua ja turvallista 3 lasin tekniikkaa:


Eli 3 samankokoista lasia,
yhteen rikotaan haluamasi määrä kananmunia.
Kananmunien määrä lasissa näyttää
sokerin sekä jauhojen määrän. Toiseen lasiin sokerit, kolmanteen jauhot. Ja jauhojen 
sekaan 1 tl leivinjauhetta sekä 1 tl vaniljasokeria. 

Vatkataan kananmunat sekä sokeri 
ja lopuksi lisätään keskenään 
sekoitetut kuivat aineet. 3 munan kakku 
mahtuu noin 20 cm halkaisiltaan olevaan vuokaan. 

Paistetaan uuniin alaosassa 
175 asteessa ja n. 30 min. Tikulla voi 
kokeilla kypsyyttä, jos taikinaa ei tartu 
tikkuun, kakkupohja on kypsä.

 

Suklaaganache valmistetaan käyttämällä suklaata sekä kermaa 
sama määrä. Suklaa pilkotaan pieneksi, kerma 
lämmitetään kattilassa ja kaadetaan suklaan päälle. Suklaa 
sulaa lämpimän kerman joukkoon ja seos on ihanan 
kiiltävää. Kulho 20-30 minuutiksi jääkaappiin ja 
sen jälkeen hurautetaan sähkövatkaimella 
kuohkeaksi kuorrutukseeksi.



(Käytin tummaa suklaata ja lisäsin 
lopuksi hieman tomusokeria. Tumma suklaa oli sen verran 
kitkerä, että oli lisättävä hieman makeutta. 
Normaalisti ganachessa vain kerma+suklaa.)



Kostutin kakkupohjan vaniljasokerilla maustetulla maidolla ja 
pilkoin väliin tuoreita mansikoita. Kakun välissä on 
myös kunnon kerros kuorrutusta ja päällä sitten loput. :) Koristeena 
Kismet-murskaa, kun sitä kerta sattui olemaan. 
Meidän koko perheen suosikkisuklaata. :)




JA HYVÄÄ OLI!
❤💕



4 kommenttia:

  1. Varmaan oli hyvää, kun näyttääkin herkulliselta 😋 Varmasti maistui synttärivieraille ja synttärisakareille 😋🎂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😊🥰 Oli maukas kakku ja juuri sopiva meidän perheelle. Paksu kerros suklaaganachea oli 😋

      Poista
  2. No taatusti oli! Ainekset puhuvat jo sen puolesta! Kaunis kakku ja koristelukin helppo, mikä sen mukavampaa. Tuo ganachen ohje on myös kiva. Täytyy muistaa etsiä se täältä blogistasi, kun sitä tarvitsen. Kiitos reseptistä!
    Aurinkoisia heinäkuun päiviä teille kaikille ja synttärionnittelut päivänsankareille vielä ☀️❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle! 🥰😊 Helpompaa koristelua en olisi voinut keksiä. 😉 Helteistä heinäkuuta Suomeen! 🌞

      Poista