tiistai 28. kesäkuuta 2022

Pastasalaatti pestolla

 



Meidän sunnuntainen ruoka oli grillimakkaraa sekä pastasalaaattia. Pääsimme helpolla! Ei tarvinnut hikoilla keittiössä kovin kauaa. Pastaveden (ja pastan kiehuessa) oli aikaa pilkkoa muut raaka-aineet ja siinä se sitten olikin! Tsatsikia oli myös ja laitoimme sitä tuoreen leivän päälle ja voi, että maistui myös tosi hyvälle. Tsatsiki (ja kaikki missä paljon valkosipulia...) on minun mieleeni.

Kertokaa hyviä pastasalaattireseptejä joita voisin kokeilla seuraavaksi?









Farfalle-pastaa keitettynä

vihreää pestoa

kirsikkatomaatteja

paprikaa 

kurkkua

fetaa (tai salaattijuustoa)

oliiviöljyä




2 kommenttia:

  1. Pasta on kaikissa muodoissaan niin hyvää! Ja pastasalaatit maistuvat aina ja ovat mukavan ruokaisia.
    Kiva on saada uusia reseptejä. Laitankin blogiini seuraavalla kerralla, kun salaattia teen, sellaisen tonnikalasalaattiohjeen, jota suosittelen kokeilemaan. On se niin hyvää. Ohje on peräisin -70-luvun lopulta. Olin opiskeluaikana kesätöissä postissa ja sain sen silloiselta postinhoitajalta. Hiukan sitä on matkan varrella tuunattukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kuulostaa herkulliselta! 😊😊 Aina ilo kokeilla uusia reseptejä.

      Poista