sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Ihanan kesäinen parsakaali-mansikkasalaatti

Nyt tulee sellainen salaattiresepti, että ehdottomasti suosittelen kokeilemaan. Yhdistelmä saattaa kuulostaa rohkealta, mutta kuitenkin kaikki raaka-aineet toimivat hienosti yhdessä. Tämän salaatin innoittajana on kuva jonka taisin bongata Pinterestistä (kuten taisin aiemmin mainitakin). Salaatinkastikeohjetta minulla ei ole. Ostin pikkuriikkisen valmiskastikepussin kaupasta, mutta tähän käy sellainen keveä jogurttipohjainen kastike, ja aika pieni loraus.

Tämä salaatti passaisi hyvin vappubrunssille. :)



Elikkäs mitä tarvitset:

parsakaali
mansikoita
omppua
päärynää
avokado
fetajuustoa murusteltuna
auringonkukansiemeniä
kuivattuja karpaloita (esim. Lidlissä hyviä!)
ja jogurttipohjainen kastike














Herkuttelemisiin!

6 kommenttia:

  1. Oioi, varmasti hyvää! Mansikka on ihanaa salaatissa, mutta harvoin on tullut kotona laitettua. Ehkäpä innostun kokeilemaan tätä ohjetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa joku päivä kokeilla. 😊 Kun tulee mansikkasesonki (nyt kaupoissa vielä enemmän espanjalaisia) niin tulee tehtyä varmasti useammin. 🍓🍓🍓

      Poista
  2. Nam! Itse teen kesäisin vuohenjuusto-mansikkasalaattia.
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nams! Kuulostaa hyvältä! 😋😊 Juustoinen salaatti on myös ruokaisa ja vuohenjuusto on aina ollut yksi lemppareistani. 😋😋

      Poista
  3. Ihana salaatti ohje!
    Pitää joskus kokeilla.😊

    VastaaPoista