lauantai 20. kesäkuuta 2020

Koulunkäynti Saksassa lockdownin jälkeen

Heipä hei! Hauskaa juhannuksen jatkoa Suomeen. :)

Nyt tietenkään en voi kirjoittaa muusta kuin meidän kokemuksista tai mitä olen itse lukenut ja kuullut muualta. Joten varmasti mikään kirjoittamani ei päde vain yhdessä koulussa, kun listassa kaikki kuulemani rajoitukset ym. Halusin kirjoittaa ylös jo ihan tulevaisuuttakin ajatellen. Voin sitten täältä omasta blogista lukea, vaikka parin vuoden päästä ja muistella tätä hyvin erilaista koulunkäyntiä mihin 'normaalisti' me kaikki olemme tottuneet. On tämä sen verran erikoinen tilanne.




  • Koulut alkoivat kaikilla luokilla hieman eri aikaan. Ensin aloittivat esimerkiksi koulunsa päättävät oppilaat, abit ym.
  • Joissakin kouluissa on testattu oppilaita .
  • Myös itse koulupäivät alkavat hieman eri aikaa jokaisella luokalla.
  • Ja kun itse koulupäivä alkaa porrastetusti, niin välituntikin pidetään eri aikaan eikä kaikki ole koulun pihalla sitten samaan aikaan. Välitunnilla suositellaan myös käyttämään maskia. (Ja ymmärsin omilta muksuiltani, että välitunnit olisivat lyhyempiä. Mahdollisuus wc-taukoon jne.) 
  • Ei siis maskipakkoa, mutta vahva suositus! Kaikille oppilaille lahjoitettiin yhdet kangasmaskit lastemme koululla.
  • Käytävillä, wc:ssä ja pihaleikeissä pidetään maskeja.
  • Koulua ei ole joka päivä. Tästä en ole ollenkaan varma, että onko tällaista järjestelyä kuinka paljon. 
  • Ei ollenkaan liikuntatunteja. (Ei voida välttää kontakteja.)
  • Tuplatunnit ja niiden välissä pienet välitunnit.
  • Ikkunoita pidetään koko aika auki ja oppilaita on pyydetty pukeutumaan lämpimästi. (Riippuen toki säästä)
  • Etuovella käsidesiautomaatti
  • Koulun pihalla partioi opettaja tai kaksi ja he pitävät huolen, että lapset pysyvät etäällä toisistaan ja, että koulun pihalle ei jäädä maleksimaan. 
  • Ei tarjoilla kouluruokaa. 

Olikohan nyt muuta...Ei tule nyt mieleeni!
Lapset ja nuoret ovat kyllä sopeutuvaisia ja fiksuja. Ymmärtävät varmasti hienosti kaikki ohjeet sekä suositukset ja toimivat niiden mukaisesti. 

Kuitenkin, näillä mennään ja toivotaan vain parasta. ❤

4 kommenttia:

  1. Isompi lapsenlapsemme kävi kotikoulua kevään loppuun asti, mutta kyllä ilmeisesti aikamoista säätöä oli koulunkäynti ollut meilläkin niille, jotka kouluun tulivat. Hyviä järjestelyjä teillä ja onneksi lapset sopeutuvat ja muistavat. Varmasti tulee unohduksiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on kysytty kyllä niin paljon hermoja ja sopeutuvaisuutta kaikilta oppilailta, pieniltä sekä isoilta. Vanhempia ja toki opettajia ja koulunhenkilökuntaa unohtamatta! Tämä vaikea ajanjakso kyllä porautuu meidän mieliimme pitkäksi aikaa. Mutta ei kai tässä voi, kun toivoa parasta ja yrittää itse parhaansa mukaan elää tässä 'korona-arjessa'.

      Poista
  2. On tämä Korona kevät vaan ollut melkoista aikaa! Ihana kun arki jo vähän palautuu! Se on totta että lapset/nuoret ymmärtävät ohjeet ja noudattavat niitä...tuntuu että välillä jopa paremmin kuin useammat aikuiset! Aurinkoista viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla tapaan muutamia ystäviä (turvavälit huomioiden). Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi heitä tavannut. Olen kaivannut kovasti, että arki palautuu sellaiseksi, että voi suht koht turvallisin mielin tavata muita. :) Aurinkoa sinnekin. :) <3

      Poista