torstai 4. kesäkuuta 2020

Herkullinen chorizopasta
















Olin jo joitakin kertoja pyöritellyt kaupassa chorizomakkarapakettia ja miettinyt, että
tekisi mieli tehdä siitä jotain hyvää ruokaa. Mutta en sitten koskaan pistänyt pakettia 
ostoskärryyn. Sitten joskus bongailin kivoja reseptejä Pinterestistä ja tämä osui silmiini. 

Kuvan ja raaka-aineiden perusteella ruoka näytti/kuulosti superherkulliselta. Ja tiedätkös mitä, niin se olikin! :) Koska alkuperäinen resepti on englanninkielinen ja itse varioin ohjetta hieman, kirjoitan ohjeen tähän alle suomeksi ja sillä tavoin, kun sen itse tein. Linkin takaa voi sitten halutessaan kurkata sen alkuperäisen ruoan kuvat sekä sen ohjeen. (Ja siis tämä ohje muuttui omissa käsissäni todella, todella vähän.)



Eli mitäs tarvitset:

oliiviöljyä
200 g chorizoa paloina
sipuli (pienennä)
suolaa ja pippuria
punainen ja keltainen paprika
3 valkosipulin kynttä
tuorepastaa
5 dl vettä + kasvisliemikuutio
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
2 dl kermaa
pinaattia (vaikka iso kourallinen)
150 g mozzarella raastettuna
parmesaaniraastetta
kirsikkatomaatteja halkaistuna


Valmiin ruoan päälle :

mustapippuria
tuoretta persiljaa silputtuna
parmesaaniraastetta


--------------------------------------------------


Kuumenna öljy isossa kasarissa/paistinpannussa ja 
paista makkaranpaloja muutama minuutti. Kun ovat saaneet hieman väriä siirrä pois pannulta.

Kuullota sipulia muutama minuuti ja lisää suolaa sekä pippuria. Lisää vielä paprikat sekä valkosipuli ja kuullota 
taas pari minuuttia.

Lisää vesi, kasviliemikuutio, tomaattimurska sekä pyree.
Sekoita hyvin ja anna hautua kannen tai folion alla 10 min.

Laita vesi kiehumaan ja keitä 
tuorepastaa pakkauksen ohjeen mukaan. 

Lisää sitten kastikkeen joukkoon kerma, pinaatti, mozzarella sekä parmesaani. Ja lisää vielä makkarat. 

Lopuksi tomaatit, persilja, parmesaani sekä 
ripaus mustapippuria valmiin ruoan päälle.

Tarjoa tuorepastan kanssa.





p.s. Minulla oli käytössä pakastepinaatti, sekin sopii ihan hyvin. Leikkasin isosta jäisestä palasta jonkun kokoisen palan. :D On varmasti makuasia paljon laittaa. Alkuperäisessä ohjeessa laitettiin 10 kpl kirsikkatomaatteja, mutta minulla oli ainakin 15 kpl. :D Ja koska kermapurkki on 2 dl suuruinen niin siksi laitoin koko purkin, :D vaikka alkuperäisessä laitetaankin vähemmän. Eli, jos sinusta tuntuu 2 dl liian paljolta, laita toki vähemmän. Ja, jos vielä mainitaan se, että eihän nuo minun Lidlistä ostamani makkarat olletkaan ihan 'oikeita chorizomakkaroita'. Vaan mausteisia paprikamakkaroita! Mutta sopivat ruokaan todella hyvin, koska niissä aidoissa chorizoissahan on myös mausteena paprikaa. :) 



Alkuperäinen ohje, KLIK!


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä oli juuri sellaista ruokaa, että sopisi mainiosti syysiltoihin. :) Mutta maistui oikein hyvältä näin kesälläkin. :D

      Poista