maanantai 10. syyskuuta 2018

Maanantaikuulumiset

Kävin lasten kanssa viikonloppuna juhlimassa tyttären kaverin syntymäpäiviä. Oli todella kiva juttu, että poitsukin kutsuttiin mukaan hulinoihin. Yleensä onkin niin, että ne muutkin sisaret ovat tervetulleita, perhe pääsee näin paljon helpommalla, kun voi viedä kaikki lapset samaan paikkaan, heh! Juhlat pidettiin leikkipuistossa ja voi, että olikin tosi kiva ja erilainen idea! Leikkipaikka ei sijainnut aivan synttärisankarin kodin vieressä, mutta kaikilla kutsutuilla oli kuitenkin oma auto ja kimppakyytijärjestelykin on aina hyvä muistaa yhtenä vaihtoehtona. He olivat roudanneet (ilmeisesti ison autonsa perässä) taitettavan pöydän ja paljon tuoleja sekä jakkaroita. Pöytä ja tuolit asetettiin puistossa olemassa olevan pitkähkön pöydän perään ja parit pöytäliinat päälle. Monta kassillista herkkuja, kakkuja ja muffineja mm. Muutama vieras toi tullessaan taitettavia tuoleja (meilläkin on 4 kpl Ikean taittotuoleja -ihan paras ostos! Tullut paljon käyttöä juhlissa ja olemme lainanneet niitä eteenpäin.). Jokunen toi myös kahvia termospulloissa, kun päivänsankarin äiti ei omistanut kai kuin yhden termarin. Mutta yhteispelillä onnistuu myös juhlien järjestelyt!

Ulkosalla, leikkipuistossa vietetyt synttärit jäävät kyllä pitkäksi aikaa mieliin eikä vähintään herkullisten tarjottavien takia. Jos sää sallii ja paikka ei ole hirmu kaukana niin suosittelen kokeilemaan tällaista vaihtoehtoa. :)

--------------------------------

Kyselin aiemmin, että mitä olisin voinut viedä mukanani miehen työkaverin grillijuhliin. Lauantaisin kekkereihin vein sitten 2 juustokakkua mukanani. Niistä ei valitettavasti ole kuvia, mutta oikein herkulliset olivat...kuulemma. ;) Itse söin pienen palasen, mutta muut vieraat olivat ottaneet omat biittinsä ja kehuivat kovasti. Resepti (KLIK!)

Ja kakut tulivat tehtyä juhlien järjestäjän toiveesta. :) (Uunijuustokakku on kyllä helppo valinta ja paranee vaan jääkaapissa odotellessaan)









Mukavaa loppuiltaa itse kullekin. :)



6 kommenttia:

  1. Kiva, kun molemmat sisarukset pääsevät juhlimaan, niin ei tule pahamieli.Ihanan näköisiä herkkuja rasiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, ja, kun tunnetaan koko perhe niin miksei siinä samalla kutsuisi kaikkia. :)

      Poista
  2. Kivoja tuommoiset puistosynttärit!
    Ulkona on tilaa touhuta. Ja säästyy koti siivoilut.
    Herkullisen näköisiä konvehteja.😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistosynttäreissä taitaa olla juuri parasta se, että ei tarvitse siivota sotkuja! :D Kunhan vie omat tavarat autoon ja asianmukaisesti kierrättää jätteet niin se on siinä. :)

      Poista
  3. Tuollaisista puistosynttäreistä olen kuullut aiemminkin ja ehdotin isomman lapsenlapsen synttäripaikaksi puistoa, mutta aika ehkä on vähän huono marraskuun loppupuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ilmat antavat myöten, keväällä, kesällä, on kiva pitää ulkona juhlat, mutta talvella on kiva varmuuden vuoksi olla sisätiloissa. Toki talvella alkaa olla jo niin hämärääkin aikaisin.

      Poista