tiistai 18. kesäkuuta 2019

Pikkuherkkuja










Nyt viimeisinä viikkoina 4-luokkalaisina lapsilla on ollut ja tulee olemaan paljon erilaista puuhaa. Loppuviikosta mm. menemme koko perheen voimin koulun pihalle (tai sateen yllättäessä sisätiloihin) juhlimaan menneitä kouluvuosia muiden Grundschulensa päättävien ja heidän perheidensä kanssa. Kutsussa oli toive, että kaikki toisivat omat ruokavälineensä mukanaan, erittäin viisas ratkaisu. Kyllä meidän pyörän tarakalle tai auton takakonttiin parit lasit ja haarukat mahtuu.

Pitäisi vielä keksiä, että mitä veisimme mukanamme. Tykkään leipoa, että varmasti jotain makeaa jälkiruokaa mieluiten. Ehkä suolainen puoli on jo hoidettu muiden osallistujien osalta...Tai sitten meillä on ruokalistalla pelkkiä makeita kakkuja ja torttuja. Ei huono vaihtoehto sekään. ;)

Päiväkodin päättyessä meillä oli grillipartyt päikyn pihalla koulutiensä aloittaville muksuille perheineen. Oli oikein mukava jutustella vielä vikat kerrat niin opettajien kuin vanhempien kanssa, keiden lapset eivät aloittaneet koulutaivaltaan samassa koulussa. Nyt tunnelma on pitkälti samanlainen. Kaikki lasten kamut eivät ole menossa meidän lasten kanssa samaan kouluun, joten pian on hyvästelyjen ja itkun paikka.



Juhannussuunnitelmatkin ovat jo tehtynä. Sen näkee sitten lauantaina, että mitä kyläpaikassa on ohjelmana. :) Sinne kuulemma ei tarvitse viedä mitään. Enkä tohdi loukata emännän ja isännän toivetta, joten leipoa ei enää lauantaina tarvitse. Toki jonkun tuliaisen viemme. :) 


Ja grillailuista ja juhannuksesta puhuttaessa yllä olevat kuvat passaavat hyvin teemaan. Kuvissa Espanjasta tuotuja oliiveja, goudajuustoa, aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua tuorejuustoa, ruotsalaisia Wasa-merkin keksejä sekä viinirypäleitä ja vadelmia. Ihan passeli alkupalalajitelma vaikkapa vieraille, kuten nämäkin olivat. Nuo Wasan keksit ovat aivan mun lemppareita ja rouskuttelen niitä vähän väliä!



Aurinkoiset tiistaiterkut <3

2 kommenttia:

  1. Kivoja tapoja siellä on koulussa! Ja aivan hurmaavat pikkuherkut teillä pöydässä! Nuo ovat just mun makuun. Kiva, että juhannussuunnitelmat ovat valmiina.
    Ihania alkukesän päiviä 🐞🐜❤️

    VastaaPoista