maanantai 5. elokuuta 2019

Matka-asuja

En ole tyylikuningatar, en omista hirveän suurta vaatevalikoimaa enkä pysy enää trendiä perässä. Mutta vaatteista ja asusteista kuitenkin pidän ja silloin tällöin jotain uutta ostan. Nuorempana tuli tehtyä niitä hutiostoja ja extemporeshoppailureissuja paljon enemmän. Olen ollut myös työssä jossa piti pukeutua perussiististi joka päivä, eikä sitä olisi katsottu hyvällä, jos olisin taapertanut risoissa legginseissä. Nyt Hausfrauna tulee tehtyä kaikenlaista päivän mittaan, mutta hienosti ei tarvitse pukeutua. Pyörän selkään voi hypätä tuulitakki kahisten. ;)

Mutta, kun on pientä kaupunkireissua tiedossa niin valitaan vaatteita kaapista ja yritään karsia pakattavien määrää. Muutama pusero ja muutamat housut riittävät vajaan viikon reissulle ja asusteilla voi sitten vaikka leikitellä. Mukaan vaikkapa parit sähäkät korvakorut väriä tuomaan ja kirkasta huulipunaa tietty myös on oltava aina!

Tässä muutama asu mitä ajattelin pakata matkalle mukaan:



Onlyn viskoositopin olen saanut lahjaksi ystävältä, Edbladin kaulakoru on myös lahja ystävältä muutaman vuoden takaa, Longchampin laukku on ollut minulla jo reilut 5 vuotta ja aina vaan kovassa käytössä. Kaupunkitennareiksi passaa hyvin pumpulin pehmeät Skechersit! Farkut ovat kevään alelöytö.












Tämä trikoinen raitatoppi on myös useamman vuoden vanha ja ehkäpä Vero Modan (? Pesuohjelappu on jo leikattu). Kivet-kuvioiset Marimekon tarratennarit passaavat värien puolesta toppiin ja jalkaan vanhat tummanharmaat kapeahkot farkut. Kaulaan halpiskoru ketjuliikkeestä. Yksi lemppareista!










Ja loppuun vielä ihana, pellavainen tummansininen Tom Tailorin haalari ja sama lempparikoru kaulaan, kuin yllä ja sama laukkukin olalle.







Pakkaan mukaan myös pitkähihaisen, kesäisen tunikan, jos lyhythihainen on liian vähän. Ja kevyt, ei rypistyvä takki lähtee myös mukaan! :)


Aiemmin olin kamala pakkaaja ja huiskin matkalaukkuun mitä vain. Nyt viime vuosina olen parantanut tapojani ja olen varsin hyvä pakkaaja. Millaisia vaatteita sinä suosit kesän kaupunkilomilla? Hameita vai farkkuja? Ballerinoja, lenkkareita? :)


Mukavaa maanantai-iltaa Sinulle!



4 kommenttia:

  1. Kivoja asuja! Minä suosin capri-pituisia pitkiä housuja ja lenkkareita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caprihousut ovatkin monikäyttöiset ja niitä voi yhdistellä minkä kanssa vain. Lenkkarit jalassa on mukava tallustella pitkäkin päivä kaupungilla. :) Minullakin on luottolenkkarit mukana.

      Poista
  2. Hei, nuo ovat ihan minunkin juttu! Raidat ovat aina raikkaita ja ajattomia ja tykkään capreista, kun nuo shortsit eivät tällaista päärynää oikein pue. Raikasta ja merihenkistä <3. Mahtavaa elokuuta, vielä on kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merihenkinen pukeutuminen/asusteet taitaa olla aina muodissa ja sopii monelle. :) Ihanaa, että on vielä elokuuta jäljellä. :)

      Poista