torstai 1. kesäkuuta 2017

Ruokakuvia reissulta


Kuvat eivät varmasti ole missään järjestyksessä eikä varsinkaan kronologisessa. Yksi annos taitaa olla matkakumppanimme nauttima ja ehkä jokaista teekuppia tai aamusämpylää en ole kuvannut. Tämän ystäväpariskunnan kanssa tykkäämme herkutella. Olen aiemminkin maininnut, että tavatessamne tulee syötyä liian hyvin ja lupaamme taas arjen tullen syödä vain porkkanoita ja salaatinlehtiä. ;) 

Emme matkoilla tai kotioloissa aina ihmeemmin mieti missä ravintolassa ruokailla vaan aika pitkälti menemme fiiliksen mukaan. Joskus tulee tsekattua netistä etukäteen tai jotain appsia apuna käyttäen. Mutta eikö se vinkki menekin niin että, jos ravintolassa on asiakkaina myös paikallisia niin astu sisään ja varmasti on kelpo paikka. 

Kuvat otettu mm. näissä ravintoloissa:




Ihana suklaamousse, ei kuohkeaa vaan sellaista 'jämäkkää' ja niin täyttävää. En harmikseni edes jaksanut syödä kaikkea. Kamala vääryys. ;)


Salaattia ja lämmintä vuohenjuustoa.


Söin ihanan juustolautasen alkupaloiksi. Hillot oli maustettu sinapilla, kiva, erikoinen maku. Tuo leipä oli niin pehmeää, mutta rapeakuorista. Tuorejuustot etualalla niin pehmeän makuisia.


Jädeannos linnan ympäristöön tutustumisen jälkeen. Oli niin lämmintä, suorastaan kuumaa. Kylmä jäätelö oli paras mahdollinen välipala. ;)


Kreikkalaisravintolan suuuri annos.


BMW Weltissä nautittu salaatti.


Lämmin broiskusalaatti.
Salaatti iltaruoaksi, kun paljon muuta ei jaksanut...


Matkakumppanimme annos. Oli niin valtaisa (mutta maukas), että puolet jäivät lautaselle.


Tämä annos on yksi lemppareistani. Paneerattua fetajuustoa (tai vastaavaa), rakastan kaikenlaisia juustoja missä muodossa vain.


Nyt meni postailu jostain syystä näin myöhään. En usein valvo kovinkaan myöhään. Nyt uni maittaa...

4 kommenttia:

  1. Oi, mitä herkkuja! Kylläpä olettekin herkutelleet. Lomallahan saakin nautiskella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla saa ja PITÄÄ herkutella! ;) Enemmänkin sääntö... heh! Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista
  2. Teillä on ollut todellinen herkkuretki! Annokset ovat myös kauniit. Saksassa saa aina niin hyvää ruokaa laadusta ja määrästä tinkimättä, kuten ei myöskään valitettavasti rasvasta ja suolasta. Mutta ehkä juuri näistä tulee se makukin.
    Hyvää viikonloppua Saksaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on totta, että saksalainen ruoka voi olla hyvin suolaista/rasvaista. Täytyy sanoa, että oma makuni on tottunut joihinkin suolaisiin ruokiin vaikka aluksi se tuntui liialta. Mutta edelleenkään tähän kotiin ei nakkeja osteta, kun mielestäni ne ovat vieläkin suolaisempia kuin vaikkapa bratwurst. Noh, makuja on monia, ja se on hyvä niin. :) Kivaa viikonloppua Sinulle!

      Poista