maanantai 8. huhtikuuta 2019

No nyt on valoa!








Kevättä kohden kynttilöiden polttaminen vähentyy, tai oikeastaan siirtyy parvekkeelle.

Tuikkukynttilät tallessa isossa lasiastiassa/maljakossa.




Minun uusi kaverini.













Viikonloppuna huomasin kuinka muutamat kanssakulkijat olivat laittaneet ylleen 
jotain todella kesäisen kevyttä. Näin kukkamekkoja farkkutakkien kanssa ja jopa shortseja. Me emme vielä ;) ole etsineet shortseja laatikoista, hieman kevyemmät vaatteet saavat kyllä kelvata. Odotellaan rauhassa vielä. ;)

Kun aurinko paistaa ihmiset tosiaan kaivautuvat kotikoloistaan ja kaikkialla 
on porukkaa. Kahviloiden terassit notkuvat jo aamusta alkaen. Meitä lähimpänä 
sijaitsevan kahvilan edustalla on aina kuhina päällä. On pieni paikka, mutta todella suosittu. Jos paikan päällä ei kakku maistu (heillä on niin ihania ja erilaisia kakkuja!) niin aina voi ottaa virkistävän Apfelschorlen, maitokahvin tai viinilasillisen. Vanhemmat rouvashenkilöt ovat ottaneet tämän 'kantapaikakseen' ja istuvat viinilasiensa ääressä, lapsiperheiden syödessä niitä kakunpaloja. ;)

Parit uudet kevätkengät olen ostanut, kun viime syksynä laitoin suoraan roskikseen 
yhdet vai kahdet tennarit. Olivat kyllä jo sellaisessa kunnossa ettei niistä olisi ollut 
iloa kierrätyskeskuksessa. Ne olivat saaneet paljon kilometrejä. Voisinkin joku päivä esitellä uudet tennarini! Niin kevyet ja todella mukavat jalassa, voin suositella 
lämpimästi. Helppo sujauttaa myös jalkaan. Jos olisin älynnyt, olisin ostanut heti 
saman tien toiset samanlaiset, eri värisinä.

Muutamia pääsiäiskoristeita esillä, uusi värikäs Vallilan pöytäliina ja kukkivat orkideat, ne taitavat olla meidän kodin kevätlookki nyt. Pöytäliinan kanssa samaan aikaan sain muuten kaksi tyynynpäällistä, pitääkin ottaa sohvastakin kuva uusine tyynyineen. On kyllä niin kaunis kangas. Sadannen kerran sanon, että tykkään siitä kovasti. :)

Kuvissa muuten vilahtaa uusi pitkäkarvainen kaverini...hän hymyili 
minulle niin valloittavasti kaupassa, että lähti mukaani. Myyjä ihasteli häntä kassalla ja kertoi tykkäävänsä myös siitä hymystä. ;)



Meillähän on pääsiäisen tienoilla reissua tiedossa, voin kirjoitella ja laittaa kuvia sitten, kun reissut on reissattu. :) Sitä ennen ollaan kotosalla, nautitaan tästä valon määrästä (sekä hyvin erottuvasta pölykerroksesta lasipöydällä...hehhe!)

Terkkuja sinne


10 kommenttia:

  1. Hei, teillä onkin siellä jo varmaan niin keväistä, että! Kiva pääsiäispupu ja kauniita kukkia :). Meillä kevät ensin rymisteli tulemaan (vihdoin), mutta juuri nyt se otti takapakkia...noi toivottavasti pian taas lämpenee. Mukavaa reissua ja pääsiäsitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Ulla Annika ja myös sinulle mukavaa pääsiäisen aikaa! Luinkin netistä, että lunta tai räntää saattaa tulossa. Mutta sitten se taas lämpiää. :)

      Poista
  2. Kyllä kevätkelit hellivät täälläkin viikonloppuna. Nyt taas sataa räntää!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin mukavaa viikkoa! :) Toivottavasti räntäkeli tietää väistyä pian...

      Poista
  3. On tämä kevät vaan ihanaa aikaa kun alkaa tulla enemmän ja enemmän aurinkoisia valoisia päiviä:) Ihana tuo sinun pupukaveri<3 Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kuin hymyillä, kun valon määrä kasvaa ja valoisat päivät pitenee pikkuhiljaa. Oikein mukavaa tiistaita sinne. <3 :)

      Poista
  4. Oi mikä pupu, niin ihastuttava <3 Tänne tuli nyt sitten lunta, joten ei kovin keväistä. Minä olen jo noutanut kesäautoni säilytyksestä, mutta eipä taida tänään uskaltaa lähteä kesärenkailla liikenteeseen. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää sitten vielä odotella, ennen kuin ottaa kesäauton käyttöön, ettei käy huonosti. Kyllä ne sulaa yhtä nopeasti kuin satoikin. :) Mukavaa lakanutta viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  5. Meillä kevät on ottanut askeleen taaksepäin... mutta sieltä se tulossa pikkuhiljaa. Pääsiäiseksi on luvattu jo vallan ihania ilmoja.
    Kauniita juttuja ja asetelmia sinulla siellä.. ihanaa kevättä toivotan.

    VastaaPoista