keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Uunivohvelit

Meninpäs sitten ostamaan silikonisen muotin vohveleita varten. Ajattelin, että voisikin olla aika näppärä juttu, kun saa tehtyä neljä (pienikokoista) vohvelia kerralla ja varmasti puhdistaminenkin on helpompaa. (Eipä se vohveliraudankaan pesu ole mikään kummoinen ponnistus, mutta voihan sitä rasvaa olla kyllä vähän joka puolella.)










Täytyy kyllä antaa hieman kritiikkiä tälle minun ostamalleni! Jollain toisella voi toimia, eri merkkinen ihan eri lailla. Nimittäin vohvelin irroittaminen kävi työstä. Laitoin hieman, ihan pikkuriikkisen rasvaa muottiin, kun en ollut varma, että miten pitäisi toimia. Mutta aion ehdottomasti kokeilla vielä uudestaan, koska tosiaan olihan se helppoa, että käytön jälkeen sen sai laittaa suoraan tiskikoneeseen.

Ja mikä tärkeintä: maku oli todella hyvä! 8 vohvelia upposi heti alta aikayksikön. :)

Ja sen takia halusin myös kirjoittaa tämän postauksen, koska pakkauksessa tuli mukana resepti jonka haluan jakaa:


100 g pehmeää voita
80 g sokeria (n. vajaa dl)
2 kananmunaa
180 g jauhoja (vajaa 3 dl)
1 tl leivinjauhetta
160 ml maitoa
1 pkt vaniljasokeria (eli 2 tl)

Erottele kananmunat. Vaahdota voi, sokeri
ja vaniljasokeri. Lisää keltuainen ja sekoita.
Lisää maito varovaisesti sekaan sekä
vehnäjauho-leivinjauhe. Vatkaa valkuaiset
kovaksi vaahdoksi ja kääntele se
taikinaan varovaisesti sekaan.
Paista 200 asteessa, n. 15 min.





p.s. Muotin ostin DM kemikalioliikkeestä

5 kommenttia:

  1. Enpäs olekaan kuullut ennen, että uunissa voi paistaa vohveleita. Kurja juttu, ettei muotti toiminut aivan toivomallasi tavalla, mutta saattaahan olla, että keksit siihen jotain helpotusta. Muuten kuulostaa kätevältä. Kiitos ohjeesta ❤️Täytyy ensi kerralla tehdä tämän mukaan. Sitä omenapiirakkaa olen tehnyt monen monta kertaa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet kokeillut sitä omppupiirakkaa :) <3 Pitää kokeilla tätä uunivohvelivuokaa vielä kerran, jos en vaikka jotekin ymmärtänyt, että miten niistä saa parhaiten ne vohvelit ulos. Harjoitus tekee mestarin. ;)

      Poista
  2. Nyt täytyy sanoa että tällä reseptillä tuli parhaat vohvelit koskaan! Suuri kiitos loistavasta reseptistä! :)

    VastaaPoista
  3. Edelliseen lisätäkseni: käytössä Iloleipurin vohvelivuokia,jotka voitelin voisulalla. Vohvelit irtosivat vuoista todella vaivattomasti. Ja hitsi vielä mitä vohveleita: ulkonäkö, koostumus ja maku täysi kymppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, kun kokeilit ja vohvelit onnistuivat. :) Vohvelit kyllä maistuisivat varmasti täälläkin, mutta on vielä pieni pala banskukakkua jäljellä. Ehkä ensi viikolla. :)

      Poista