maanantai 20. tammikuuta 2020

Viikonlopun touhut ja naisten illallinen

Viikonloppu meni kyllä ihan hujauksessa, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Oli aika paljon tekemistä ja tuli käytyä vähän siellä sun täällä. Teimme sekä lauantaina, että sunnuntaina retken toiseen kaupunkiin, hieman kauemmas ja oli oikein mukavaa laatuaikaa perheen kesken. Tai eikö se ole aina laatuaikaa, kun saa olla yhdessä sinulle tärkeiden ihmisten kanssa? Näin uskoisin. ;)

Sunnuntaina treffasin ison naisporukan kanssa. Olemme puurtaneet yhdessä läpi pitkän saksan kurssin ja nyt taas pitkästä aikaa kokoonnuimme yhteen. Oli oikein mukava laittaa mekko päälle ja vähän punaa huuleen ja rientää ulos hieman laittautuneena. Lapset ja mies kävivät hakemassa myös ruokaa ja nauttivat kolmestaan kotona, kun allekirjoittanut nautti ravintolan antimista. Ravintola oli aivan täysi ja paikka on kyllä aina suosittu päivään tai kellonaikaan katsomatta. Ravintolassa oli aika lämmin ja minä hölmöläinen olin pukenut ylleni villasekoitemekkoni. :D Kaksi meidän porukan naisista ovat vielä viimeisillään raskaana, hekin sanoivat aivan samaa. Mutta kuumaa tai ei, nautimme kyllä olostamme! Minun omaa syytäni, kun olin pukeutunut kuin napajäätikköretkelle. ;) Vatsa tuli täyteen ja kaikki maistui oikein hyvin. En ole koskaan elämässäni ollut tipattomalla (juon muutenkin aika harvoin), mutta tänä vuonna olemme mieheni kanssa, ihkaekaa kertaa. Yritin siinä nyt sitten selittää kanssaruokailjoille, että mikä tämä tipaton tammikuu oikein on ja miksei valkku maistu. :D

Toivottavasti tälläkin viikolla päästään paljon pyöräilemään. Viime viikolla pyöräilin joka päivä ja vielä useampaan otteeseen päivittäin. Tuntui tosi hyvältä! Kun vaan on kunnolla päällä, niin viima ei haittaa yhtään mitään. Lapsetkin ovat oppineet, että pikkumatkoja varten me ei autoa tarvita, kun löytyy terveet jalat sekä fillarit autotallista.

Kuntosalillakin olen viihtynyt 3 kertaa viikossa ja tällaiselle tavisliikkujalle ollut sopiva määrä. Pitää tehdä just sen verran, kun itsestään tuntuu hyvältä. Eikö niin? Muistetaan, että se pieni ulkoiluhetkikin on aina tosi virkistävä. :)



Loppuun pari räpsyä kuvitukseksi & mukavaa uutta viikkoa sinullekin. ❤












Lautapeli pöydällä odottamassa matsia.




Tytär haki keksit pöydälle. ;)







P.s. Pari reseptiä on tulossa blogiin, herkuista joita tein menneellä viikolla. :)

2 kommenttia:

  1. Tuollainen viikonloppu ja naisenergia voimaannuttaa kummasti!
    Mäkin oon jo kahdesti käynyt salilla, tavoitteena myös kolme kertaa viikossa ja täytyy toivoa että kroppa kestää sen.

    Mukavaa alkuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että liikunta on maistunut ja on ollut kiva käydä ottamassa hiukan hikeä pintaan. :) Sen verran pitää tehdä, että tuntuu hyvältä, ei saa rehkiä liikaa, jos pelkää paikkojen menevän 'rikki'. Mukavaa loppuiltaa sinne ❤❤

      Poista