tiistai 28. huhtikuuta 2020

Avokadosalaatti










Nyt olemme ottaneet kaiken ilon irti parvekkeella grillailusta. Jos ei muuta ihmeellistä, niin ainakin muutamat nakit mies käristää meille ulkona. Lapsista on kiva auttaa grillin sytytyksessä ja kaatavat varmoin ottein hiiliä pussista ja noutavat jättipitkät tulitikut. Sytyttävät grillin valvovien silmien alla. :) Mies viihtyy ulkona säässä kuin säässä. Suomessa asuessa oli ihan samanlainen ulkona puuhailija. Vaikka olisi ollut kuinka kylmä syysilta niin takapihan grilli syttyi ja ruoka valmistui ulkona. Monet kerrat olen itse ollut huovan ja toppatakin kanssa ulkona, kun mies pyytänyt kanssaan seurustelemaan ulos. :D Minä olen vilukissa, aina ollut (ei väliä asunko Saksassa vai Suomessa).

Antipastihyllyn herkkusienet ovat meidän lemppareita. Ja varsinkin sellaiset hieman mausteiset, ilman juustoa. Näitä juustotäytteisiä tuli ostettua pitkästä aikaa ja ne pääsivät sitten salaatin sekaan. Avatun krutonkipussin olisi kyllä voinut heittää sekaan myös, mutta se unohtui. Noh, ensi kerralla sitten. Silloin tällöin ostan kaupan krutonkeja pikasalaatteja varten, vaikka kotioloissa vanhasta leivästä saa kyllä maistuvimmat.

Salaattisekoituspussit ovat kyllä parhaita, niin ei tarviste ostaa 3 erillistä pussia. Ei tule ainakaan ruokahävikkiä!


Mitäs teillä syödään tänään?
:)

6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen avokadosalaatti! Herkkusienet tuovat mukavaa makua, Grillaamme niitä kesäsin niin, että laitamme sienen lakin sisälle Koskenlaskijajuustoa ja käärimme sienen pekoniin. Melkoista herkkua! Meillä ei vielä ole aloitettu grillikautta, mutta piakoin varmaan aloitellaan. Terassilla ei ole enää lunta :) Lumi sulaa kovaa vauhtia, vaikka kahtena päivänä on satanut lunta sakeanaan. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi, kuulostaa herkulta! Ja koskenlaskija on kyllä niin hyvää sulatejuustoa, tulikin heti vesi kielelle. Oikein mukavaa loppuiltaa sinne ❤❤

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta!
    Valmiit salaattipussit on kyllä käteviä.
    Meillä ei herkkusieniä grillata kun muut ei tykkää.

    VastaaPoista
  3. Kiva salaatti ❤️Rakastan avokadoa ja herkkusieniä... Mums 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sattuu osumaan kaupassa käteen täydellisen kypsiä avokadoja niin sitten on ostettava useampi. Ovat niin kiva lisä salaatissa. :)

      Poista