torstai 16. huhtikuuta 2020

Miten meidän kaupungissa näkyy koronapandemia?

Tämä ikävääkin ikävämpi, pelottaavaakin pelottavampi kriisi näkyy ihan kaikkialla. Jokaisessa kadunkulmassa, kaupassa ja kotona. Olkoot sitten maailmankolkka mikä tahansa. Mutta miten se on nyt täällä meillä näkynyt. Kirjoitan hieman ylös, myös itseäni varten. Blogihan on myös tavallaan minun päiväkirjani. :)



  • Koulut ovat olleet kiinni jo kuukauden. Lapset saivat läksynsä koulun järjestelmän kautta. Ja joinakin päivinä ei tullut juuri yhtään tehtäviä! :D Mutta lapsia se ei haitannut. ;)
  • Vaatekaupat ja kampaamot ovat kiinni. Samoin muut pikkuliikkeet. Mutta esim. paikallinen kirjakauppa mainosti, että kirjatilaukset voi tehdä puhelimitse ja noutaa oven raosta. Lasku löytyisi muovipussista.
  • Alkuun ravintolat olivat auki typistetyin aukioloajoin. Ja vain joka toinen pöytä oli käytettävissä. (Näin ymmärsin! Emme ole itse siis käyneet reiluun kuukauteen ravintolassa.) Nyt ravintolat saavat olla auki vain, kun asiakas noutaa ruoat itse tai sitten on järjestetty kotiinkuljetus.
  • Ruokakaupat, puutarhaliikkeet, kemikalioliikkeet ovat normaalisti auki. 
  • Lähikaupassa on ollut aika vähän wc-paperia. :)
  • Muutamia asioita en ole löytänyt, esim. hiivaa, mutta muuten hyllyt eivät notku tyhjyyttä. 
  • Ihmiset antavat hienosti tilaa muille, ei hötkyillä ja panikoida kaupassa.
  • Muutamilla asiakkailla olen nähnyt kasvoilla kankaisia tai kertakäyttöisiä suojia, kassahenkilöllä on ollut käsineet. Ja spraypullo ja paperia on ollut lähettyvillä joilla putsata kassan edustaa ennen uutta asiakasta. Kasvosuojien käyttöä taidetaan suositella, mutta vielä se ei ole mielestäni mitään 'pakkoa'.
  • Kassojen luota, lattialta löytyy huomioteipit jotka osoittavat missä kuuluu odottaa vuoroaan.
  • Kassoilla myös pleksisuoja!
  • Kaupan kuulutukset muistuttavat ystävälliseen sävyyn turvaväleistä ja pitkin kauppaa voit lukea turvavälien tärkeydestä. (A4-arkkeja vähän siellä sun täällä.)
  • Joihinkin kauppoihin et saa mennä ilman kärryä. Koska kärryn kanssa pyöriessä otat automaattisesti väliä muihin. Kauppaan sisään tultaessa on ollut mahdollista puhdistaa työntökahva itse tai sitten kaupan henkilökuntaan kuuluva auttaa siinä.
  • Täällä meillä päin paikalliset ilmoittavat itsestään vaikkapa Facebookissa ja ilmoittautuvat auttamaan riskiryhmiin kuuluvia tai vanhuksia asioiden hoidossa.
  • Yli 2 hengen kokoontumiset, pois lukien ydinperhe ja työkokoontumiset, ovat kielletty.
  • Puistot ovat kiinni joten ulkoilla voi vaikka kaupungilla lenkkeillen. Mutta jos totta puhutaan, ei tuolla näy ketään. Kun katselemme parvekkeelta kaupungille päin, ei näy autoja eikä edes pyöriä. Ei me toki joka kulmaan nähdä :D, mutta se mitä nähdään, niin hyvin ihmiset tottelevat ja pysyvät kotona. 
  • Tiloille haetaan nyt runsaasti väkeä puutarhatöihin, koska ulkomaalaista työvoimaa ei ole saatavilla. Näin runsaasti työnhakuilmoituksia en ole nähnyt (tai kuullut niistä) aiempina vuosina.


En usko, että nämä meidän kokemukset täällä erottautuvat millään tavalla vaikka Suomesta. Uskoisin.

Lupaan, että tämä on ainut tästä aiheesta kirjotettu postaus.
:)


Hyvää loppuviikkoa ❤❤❤

4 kommenttia:

  1. Kokemuksilla on eroa siinä, että täällä ei tapella mökille menosta niin kuin Suomessa. Ei riidellä, kun kenelläkään ei ole omaa mökkiä ja lähimmät vuokramökit ovat Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen lehdistössä onkin paljon puhuttu mökkeilystä ja mökkipaikkakuntien kuormituksesta näinä aikoina. Toivottavasti pian kaikki voivat mökkeillä tai tehdä mitä vaan ilman pelkoja sairastumisesta...

      Poista
  2. Hyvin samanlaista on toiminta täällä. Näillä mennään, katsotaan kuinka kauan.
    Lempeitä kevätpäiviä teille 🌞❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näillä mennään nyt vielä jonkun aikaa... ❤❤ Kevätauringon paistetta sinnekin!

      Poista