keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Matkamuisteloita vuosien varsilta

Nyt kaipaisin kyllä Suomeen!


Niin kuin jokainen muukin samassa tilanteessa elävä, kaipaa varmasti niitä läheisiä, omia vanhempia, iäkkäitä sukulaisia jne. Mutta, jos ei pääse lähikauppaa pidemmälle eikä varsinkaan Suomeen voi kuitenkin hieman mietiskellä, että missä sitä on tullut käytyä viime vuosina. Saksaan muuton jälkeen me olemme matkustelleet hieman enemmän, kuin Suomessa asuessamme. Tässä hieman meidän matkamuisteloita...








Helteisessä Madridissa olimme kesällä 2015. Oli niin valtavan lämmintä joka päivä ja varsinkin eläintarhapäivä oli helteinen. Meillä on kaikilla mansikan punaiset posket eläintarhassa otetuissa kuvissa! :) Mutta todella antoisa reissu, kaunis kaupunki ja paljon nähtävää.




Keväällä 2016 olimme Berliinissä.
Ystävämme lensivät Suomesta ja me matkasimme kotoa. Pitkä viikonloppu yhdessä kaupunkiin tutustuen. Kävimme myös mm. jokiristeilyllä. Ja jono TV-torniin oli noin 2 km pitkä. ;)








Pariisin Disneylandissa olimme kesällä 2016. Vietimme puistossa 3 päivää ja muuten tutustuimme lähialueisiin. Yövyimme viihtyisässä resortissa ihan puiston lähettyvillä. Disneylandissakin tuli jonottua jalkapohjat hellinä, jonot olivat yhtä pitkät kuin Berliinin TV-torni -jonossa. :D Oli paljon laitteita joihin lapsetkin uskaltautuivat, äidin/isän kanssa.








Keväällä 2017 tutustuimme Neuschwansteinin linnaan, myöskin ystäviemme kanssa. Iso joukko muita turisteja, upea kevätsää, huikeat maisemat ja jäätelöt palkaksi kukkulalle kipuamisen jälkeen. Tämä linnareissu :D oli Münchenin matkamme pääkohde.







Kesälomalla Kreetalla 2017 ja voi vitsit miten ihana loma ja kaunis paikka! Hotelli oli superviihtyisä, hellettä viikon ajan 40 asteeen paremmalla puolella ja maittavaa ruokaa sekä paljon näkemistä. Meillä oli vuokra-auto ja pääsimme tutustumaan eri paikkoihin kätevästi. Nämä yllä olevat kuvat ovat Haniasta.






Ja pääsiäisen aikoihin vuonna 2013
Legolandissa isovanhempien kanssa. Matka oli ikimuistoinen, lasten eka kerta Legolandissa ja meillä oli todella mukava matka yhdessä. Mutta se mikä matkasta tekee minun mielestäni ikimuistoisen on se, että silloin oli ihan älyttömän kylmä! :D Sai olla monta kerrosta vaatetta päällä ja teetä sekä kahvia kävimme juomassa sisätiloissa varsin usein. Legolandia voi kyllä aina suositella, kesällä tai talvella. 








Ja Luxemburgin reissu heitettiin syksyllä 2013. Muksuja työnsimme rattaissa mäkiä ylös ja alas. Muistan elävästi, kun tutustuimme linnoitukseen ja lapsia jännitti pimeässä seikkailu. :D Mies taisi kantaa toista ja minä toista. 


-------------------------------------------------------------------------


On ihan mukavaa, että on takana matkoja joita muistella. Koska tästä eteenpäin, varmaan aika pitkään, matkustaminen ei tule olemaan samanlaista kuin ennen...


Meidän oli tarkoitus matkustaa Puolaan pääsiäisenä. Meillä oli liput ja hotellit ym. varattuina jo talvella. Kesälomareissukin on ollut buukattuna Krotiaan jo kauan aikaa.

Reissut nyt vaan siirtyvät hamaan tulevaisuuteeen.



Oikein hyvää loppuviikko sinulle!<3

8 kommenttia:

  1. Upeita matkamuistoja! Ja tällaisessa tilanteessa sitä vaan mieli tekee tepposet ja haluaisi olla juuri siellä, missä juuri silloin ei voi.
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva on käydä nyt reissussa edes nojatuolissa. Kivoja muistoja matkoiltanne. Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien kautta on oikein antoisaa matkailla näinä aikoina. :) Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Onpa ihania matkoja. Disneylandissa ja Kreikassa olen käynyt minäkin. Oli tarkoitus lähteä Barcelonaan tässä keväällä, mutta se siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustaminen avartaa ja on mukava nähdä erilaisia paikkoja. Harmi, että Barcelonan-reissu siirtyy, mutta varmasti joku päivä matka onnistuu. <3 <3 Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  4. Kiva oli reissata kanssanne! Aika monessa samassa paikassa olemme mekin olleet. Mekin olimme suunnitelleet huhtikuuksi Saksan reissua, toukokuuksi Kroatia - Bosnia - Hertsegovina - Makedonia - matkaa, kesäksi asuntoautomatkaa ja syksyksi Italiaa, mutta näinköhän kaikki jäävät tuonnemaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten monta ihanaa matkaa teillä oli tiedossa. Ehkä sitten syksyllä pääsette lomailemaan. Toivotaan niin. :) <3 <3

      Poista