keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Helppo ja herkullinen tomaattinen tonnikalavuoka


Nyt taas iisiä kotiruokaa! Kaikki raaka-aineet löytyvät tähän ruokaan varmasti omasta ruokakomerosta ja loput voi varioida tai voit vaikka kehitellä oman version. Nyt onkin hyvä katsoa tarkasti, että mitä tölkkejä ja säilykkeitä kaapissa on ennen ruokakauppaan menoa. Ei tarvitse sitten viettää niin kauan aikaa siellä hyllyjen välissä vaan pääsee ostosreissulta nopeammin kotiin. Me olemme myös käyneet lähikaupassa supernopeasti, otamme mitä tarvitsemme ja kassan kautta kotiin pesemään käsiä. :)




Paketillinen/pussillinen (täysjyvä)pastaa
1 prk tomaattimurskaa (voi olla vaikka yrttiversio)
2 prk tonnikalaa
1 pkt kirsikkatomaatteja halkaistuna
1 pkt mieleistäsi maustettua tuorejuustoa (meillä oli ruohosipuli)
Mozzarellaa tai muuta mieleistä juustoa
Yrttejä, suola+pippuri.


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan runsaasti suolatussa vedessä. Kaada öljytylle lämpimälle pannulle tonnikalat, tomaattimurska sekä tomaatin puolikkaat. Itse käytin puolikkaan paketin pakastepersiljaa (mahtava tuote, olen aiemminkin kehunut!) sekä suolaa ja pippuria. Lopuksi sekaan vielä (ruohosipuli)tuorejuusto. Kun pasta on kypsä, kaada keitinvesi pois ja yhdistä pasta sekä kastike öljyttyyn uunivuokaan. Päälle mozzarellaviipaleita tai mitä tykkäät käyttää. :) Paista n. 20 min.



















Herkullista keskiviikkoa 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti