lauantai 23. toukokuuta 2020

Lastenjuhlien kakkuja!

Halusin laittaa yhteen postaukseen meikäläisen väkertämiä lasten synttärikakkuja. Ehkä antamaan hieman inspistä, vaikka maailmanmestarileipuri en todellakaan ole. :) Mutta antamaan vähän vinkkejä, ehkä koristelussa tai jossakin muussa. Tänä kesänä on vuorossa hieman erilaiset lasten synttärit. Mutta niihin on vielä aikaa, kerkiää asiat vielä muuttua matkan varrella jonkun verran.

Mutta, jos voisi edes pienet juhlat järjestää, niin eikös se olisi tyhjää parempi. :) Myöhemmin sitten niitä jättibileitä ja kutsutaan vaikka koko kadun väki juhlimaan. 


😊






Lasten 10-vuotissynttärit


Viime vuotiset, todella hikiset :D juhlat vietettiin sisäleikkipaikassa, kuten edellisenäkin vuonna. Kaksi kakkua ja yksi kakku olisi riittänyt ihan hyvin. Lapset söivät loppuajan mieluummin sipsejä, naksuja sekä karkkeja. Ja joivat janoonsa vichyä, limsaa sekä pillimehua. Tämän olen nyt vihdoin oppinut, että vähemmän kakkua (lapsivieraille) ja enemmän pikkusnäkkiä ja suolapalaa.

Tämä kakku tuli koristeltua juhlapaikalla ja se oli ehkä tähän astisen elämäni viisain teko. :D Sakset oli mukana ja keksi- ja vohvelipaketti vain auki, strösselipurkki mukana jne. Kakun leviämistä ei tarvinnut pelätä. 










Lasten 9-vuotissynttärit


Herkullista KitKat-kakkua ja söpöt pöllökynttilät joita ei sytytetty. :D
(Sisäleikkipaikassa ei saa sytyttää turvallisuussyistä kynttilöitä.)
Tätä kakkua oli kyllä tosi kiva tehdä. 
KitKat-palaset tarttuivat pintaan kiinni ihan hyvin, kun pohjalla oli ohuelti voikreemiä.
Muffineista ei väriä puuttunut ja suklaatikut (Mikado) ovat kiva koriste.

(Ja KitKatit voi leikata varovaisesti terävällä veitsellä, että palat pysyvät paremmin ehjänä!) 














Lasten 8-vuotissynttärit


Pokemon oli tuolloin kovista kovin juttu ja taitaa olla kyllä vieläkin! Amatöörin eli minun valmistamat kakut olivat kyllä tosi maukkaat ja lapsivieraat tuhosivat tuon ylemmän kermapäällysteisen kakun ekaksi. :) Vaikka lapsia on erilaisia ja sen myötä makuja, niin olen huomannut, että monet lapset eivät välitä massakakuista. Mutta kuten sanottu, makuja on niin monia ja sitä myötä kakkujakin. :)

(Pokemon-koristeen tein monta päivää aiemmin ja säilytin muistaakseni lautasen päällä.) 











Lasten 7-vuotissynttärit


Näihin juhliin ei leivottu kakkua vaan teimme hirmuisen kasan
muffinseja ja menivät kaupaksi sen saman tien. :) Eli hyvä valinta pienempien lasten juhlissa. Muutenkin juhlapöytä notkui kyllä herkkuja, mm. pikkupizzoja. Ja muffinssithan voi leipoa hyvissä ajoin pakkaseen odottamaan juhlapäivää! (Kuten ne pizzatkin.) 














Lasten 6-vuotissynttärit


Minun ihkaekat fondant-päällysteiset kakut, olin silloin tuloksiin ihan tyytyväinen. :) Muistan, että päivä oli superlämmin, suorastaan helteinen ja meillä oli todella paljon lapsi- ja aikuisvieraita. Ja kaikki, KAIKKI leikkivät vesipyssyillä ja lähtivät likomärkinä kotiin. :D Valmistin myös gluteenittoman suklaakakun joka näkyy kuvassa myös. Ja kaverilta tilasin ihania keksejä. 











Lasten 5-vuotissynttärit


Kotona juhlimme lapsia merirosvoteemalla ja Suomessa leivoimme suuret Lumikki ja 
Angry Birds-kakut (kääretorttupohjilla). Vietimme kivat puutarhajuhlat sukulaisten kesken.












Lasten 4-vuotissynttärit


Harmi, että kakuista ei ole tämän parempia kuvia. Tai en nyt tähän hätään löytänyt. Kakut olivat lähileipomosta. 5-vuotissynttäreillä oli myös samaisesta leipomosta haetut maukkaat marsipaanipäällysteiset kakut. Sämpyläkäärme oli myös ihan hyvä idea ja pienemmille lapsille maistui myös suolainen hiukopala.











Lasten 3-vuotissynttärit


Tällöin meillä oli isot grillibileet ja kaikki paikalliset ystävät tulivat juhlimaan meidän 3-vuotiaita. Isovanhemmat olivat myös silloin käymässä ja äitini kanssa yhdessä valmistimme kermakakut. Pikkupizzoja ja muita pikkuherkkuja näkyy olevan kuvassa. Muut tarjoilut tulivatkin grillin kautta. :)


----------------------------------------------------------


Voi vitsit, niitä kaikkia ihania synttärimuistoja. Ihan hymyilyttää, kun miettii niitä kaikkia hassuja juttuja joita lasten kekkereillä onkaan tapahtunut....


Mm. sinä vuonna, kun kaikki (kaikki!) vieraat leikkivät niillä vesipyssyillä tapahtui jotain todella hauskaa, 
jonka tulen muistamaan aina.
(Joka ei kyllä silloin ollut YHTÄÄN hauskaa!)

Eräs lapsivieras tuli juhliin 
viimeisen päälle hienoissa vaatteissa. Hänen äitinsä ilmoitti minulle topakasti, että lapsi ei saisi liata itseään eikä vaatteitaan, koska hän olisi lähdössä 
synttäreiltä suoraan hääjuhlaan. Ja kuulemma isoäiti tulisi sitten hakemaan hänet kotiin... 

Noh, lapsi oli sitten pitänyt hauskaa vesisodan tiimellyksessä, ja lapsi oli aivan likömärkä. Muut aikuisvieraat suorastaan hihittelivät nurkassa, kuinka lapsi nautti niin valtavasti olostaan ja leikki muiden mukana. Vaatteet olivat likaiset ja lapsen viimeisen päälle komea kampaus oli tipotiessään. Minä laitoin miehen saattamaan lapsen isoäidin luokse, koska minua hävetti ihan hirveästi, että en ollut pystynyt hillitsemään pienen lapsen vesisotariemua...

Silloin se ei kyllä naurattanut, mutta 
näin jälkeen päin, melkein 5 vuotta 
tapahtuneen jälkeen, se jo naurattaa.





4 kommenttia:

  1. Se on parasta, muistella ja naureskella :) Ihania kakkuja oot loihtinut, nam !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vanhoja juttuja on kiva muistrella ja joskus vähän nauraa kikatella vanhoille, hassuille jutuille! ;)

      Poista
  2. Todella upeita kakkuja ja leipomuksia olet tehnyt! Kyllä lasten on kelvannut viettää synttärijuhlia.
    Hauskoja tapahtumia synttäreistä on kiva muistella jälkeen päin.
    Leppoisaa sunnuntaita Turun saaristosta ❤️

    VastaaPoista