keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Tomaattipiirakka (kun ei huvita lähteä kauppaan -piirakka)

Tänään ei huvittanut lähteä minnekään. Oli kiva olla kotona ja puuhastella kaikenlaista. Olen silittänyt, siivonnut lasten vaatelipastoja, pessyt pyykkiä, vaihtanut lakanoita, tehnyt yleistä siivousta jne. Ja, kun ei huvittanut lähteä kauppaan oli keksittävä iltaruoka siitä mitä kotoa löytyi. Lapsille löytyi edellispäivän ruokaa, että ei tarvinnut ruokapöydässä kuunnella vastalauseita päiväruoan suhteen. ;) Porkkanoita löytyi myös ja niitä pilkoin kaveriksi ja heitin kermaviilin ja kreikkalaisen jogurtin sekaan dippijauhetta. (Onneksi pakkasessa oli jäätelöä, että oli edes jälkiruokaa....;))




Piirakkapohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
suolaa
1 kananmuna
100 g pehmeää voita
3/4 dl kermaa

Täyte:

Tomaattiviipaleita
pannulla kuullotettua sipulia
loput kermat
loput yrttituorejuustosta
1 kananmuna
s+p+oregano+basilika
parmesaniraastetta


Eli piirakkapohjan ainekset vain sekaisin ja painele taikina voidellulle ja korppujauhotetulle 
vuoalle. Pohjan päälle tomaattiviipaleet, sipuli ja täyte. Ja sitten uuniin paistumaan, 200 asteessa noin puolisen tuntia.





p.s. Ai niin, olinhan minä tänään jossain! Nimittäin pelastamassa miehen pinteestä. :D Oli lähdössä aamulla rengasliikkeeseen vaihdattamaan renkaita. Onneksi minulla oli jo kahdeksan jälkeen puhelin äänellisellä (yön jäljiltä, kun usein unohtuu), kun hän soitti ja pyysi minua kanssaan huoltoasemalle. Rengas oli puhjennut matkalla. Hän oli päässyt huoltikselle asti, mutta hänellä ei ollut yhtään rahaa mukana. Ilmanpainemittari toimi kolikoilla ja minun piti viedä hänelle rahaa. Ajoimme sitten vielä peräkkäin autoliikkeeseen ja auto jäi sinne pariksi päiväksi. Miehen autossa on erikoiset renkaat ja liikkeen pitää ne tilata. Mies heitti minut takaisin kotiin ja lähti ajamaan töihin päin. Aina välillä tällaisia aamusekoiluja, mutta ei sen kummallisempaa! ;)










Taustalla näkyy noidan hattu. :)
(On hiuspanta.)






















2 kommenttia:

  1. Niin hyvännäköinen piirakka syntyi jääkaapin jämistä. On kiva, kun saa tyhjennettyä sieltä loppuja pois ja se on myös mukavaa, kun ei tarvitse lähteä minnekään ja rahaakin säästyy. Paljon hyviä puolia 😊
    Täällä on satanut kaksi päivää peräkkäin, joten sateiset terveiset koti-Suomesta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies totesi piirakan olevan todella hyvää, enkä edes sanonut hänelle, että oli tehty jääkaapin jämistä. :D Mutta se on tosiaan hyvä käyttää hyödyksi kaikki mitä kotoa löytyy. Kun se on kerta kaappiin ostettu niin se pitää syödä. Mikä harmittaa eniten on roskiin joutuva ruoka... :(

      Taivaalla on harmaita pilviä...ehkä täälläkin kohta ☔☂ Terkkuja sinnekin! 🧡

      Poista