maanantai 9. marraskuuta 2020

Isänpäivän mansikkakakku

 









Meillä oli isänpäiväksi pieni, kolmen munan mansikkakakku. Riitti meidän porukalle oikein mainiosti!




Pohja oli leivottu "kolmen lasin tekniikalla", KLIK! (ohje) (Taikinassa mukana myös hieman kaakaojauhetta.)



Pohja oli kostutettu Fantalla ja juomavalinta osui siihen ihan vain siksi, kun sattui olemaan vajaa pullo pöydällä! :D 
Mutta limut ja mehut tai vaikka vaniljasokerilla maustettu maito sopivat kostutukseen hyvin.



Mansikkamoussen tein tällä ohjeella, KLIK! (Kotiliesi, Suklaapossu)


2 dl kuohukermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1.5-2 dl (maun mukaan) sokeria (laitoin 1.5 dl)
2 tl vaniljasokeria
300 g mansikoita soseutettuna
3 tl liivatejauhetta (TAI 6 liivatelehteä) (käytin liivalehtiä)
3 rkl kuumaa vettä tai sitruunamehua (käytin vettä)


Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatejauhe veteen/sitruunan mehuun ja anna turvota parisen minuuttia. Kuumenna turvonnut mikrossa kunnes liivate sulaa eli noin 15 sekuntia. Sekoita ranskankerma, tuorejuusto, sokerit ja mansikat kermavaahdon joukkoon. Kaada joukkoon myös liuotettu liivate ohuena nauhana koko ajan kunnolla sekoittaen. Täytä kakku irtopohjavuoan sisäpuolella ja anna seistä jääkaapissa mielellään vähintään 6 tuntia.




Ja koska kyseessä oli mansikkamoussekakku niin koristeeena oli tietenkin mansikoita eikä appelsiiniviipaleita, heh. ;)

Kermavaahdon seassa hieman kreemijauhetta ja strösseleiksi valitsimme tummimmat jotka sopivat kaakaonmakuiseen tummaan kakkupohjaan parhaiten. :)



Mukavaa maanantaita sinulle
🍓💖🍓

4 kommenttia:

  1. Näyttää niin syötävän herkulliselta 😋
    Aurinkoista maanantaita täältä koti-Suomesta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🧡🧡 Kiitos! :) Kakku oli kyllä kieltämättä herkullinen ja juuri meille neljälle passelin kokoinen. :) Aurinkoa sinnekin ☀☀☀

      Poista
  2. Nam mikä kakku. Jaffaa voisinkin kokeilla kostutukseen myös!

    VastaaPoista