keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pukeutumisesta (Saksassa)

Vaikka tämä pieni blogini ei muotiin painottunut olekaan, olen kuitenkin jonnin verran kiinnostunut vaatteista ja asusteista. En kuitenkan aio täysin vaihtaa blogini aihepiiriä vaan pysytellä kuitenkin kotioloissa ja perhe-elämää käsittelemissäni asioissa. :) Kuitenkin tuolla kaupungilla talsiessa tai auton ratin takana jalankulkijoita ihmetellessä olen pistänyt merkille jotain saksalaisten tyylistä ja pukeutumisesta. :)



- Mielestäni saksalaiset käyttävät paljon liivejä. Niin lapsilla kuin vanhuksilla voi olla yllään toppaliivi tai fleecekankainen. Toki ilmasto vaikuttaa suuresti asiaan, leudolla ilmalla pärjäilee ilman hihoja. Mutta kyllä niitä toppaliivejä näkee silti vaikka meikäläinen, suomalaisnahkainen kuljeksisi jo paljon kevyemmissä.

- Farkut. Kaikilla. Pienet lapset puetaan päiväkotiin kireisiin farkkuihin ja isoäidit fillaroivat tukka hulmuten sinissä farmareissaan. Tämän huomion on tehnyt eräs kanadalainen tuttavani sekä minun mieheni. Kumpikin on sanonut (eri tilanteissa tosin, heh!), että kaikenikäiset kulkevat farkuissa.

- Ja niiden farkkujen pariksi nilkkurit, matalat saapikkaat! Aina! :D Tennarit jalassa kulkevat vain nuoriso (tai minä, enkä nyt taida kuulua nuorisoon....enää) tai ehkäpä lapset. Mutta monilla pikkutytöillä niin päiväkodissa kuin koulussa on matalavartiset nahkasaapikkaat. Suomalaiset lapset hyppivät kuralätäköissä kumpparit tai helposti pestävät Kuomat jalassa. (Ja siis en sano, että kummassakaan on mitään pahaa, mutta jotenkin tämä pukeutuminen on fiksun käytännöllistä Suomessa :) )

- Huivit! Kun menet virastoon tai lääkärisi vastaanotolle tiskin takana palveleva naishenkilö on koristanut vaatteensa (tuubi)huivein. Värikästä, yksiväristä, kuviollista, neulosta...mitä vain, kunhan on huivi.

- Ei käsineitä. Kukaan ei käytä käsineitä (muuta kuin me oudot suomalaiset ;) ). Vauva istuu rattaisssa ilman tumppuja ja lapset leikkivät kolealla ilmalla ulkona ilman käsineitä. Ja tämä ei myöskään ole pelkästään allekirjoittaneen huomaama erikoisuus vaan tästä olemme käyneet paljon keskusteluja paikallisten suomalaisten kanssa. Enkä siis sano, että kumpikaan vaihtoehto olisi lähtökohtaisesti oikein, mutta käsineettömyys kylmällä ilmalla kummastuttaa silti.

- ^ Mm. apteekeissa myydään taskulämmittimiä. :) Pieni mikrossa lämmitettävä pussukka sujautetaan mukaan ja sillä saa kädet lämpöiseksi....en ole perehtynyt asiaan sen liiemmin, koska omistan käsineet ja lapseni myös :D mutta tällaisiä lämmittimiä kuitenkin on. Pitää ottaa tarkemmin selvää, että tietää mistä täällä horisen.




Kuulkaas, asiasta voisin varmasti kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta jätetään nyt tähän. Ja mainitsen vielä kerran, että en pidä itseäni pukeutumisen ylijumalana vaan enemmänkin tarkkaavaisena suomalaisena joka havainnoi ulkomaailmaa. Jokainenhan pukeutuu ja tekee just niin kuin tykkää, eikö niin?





+6 astetta, tuulinen, mutta suht aurinkoinen päivä takana. Eli ollut pipopäivä ja huivi ollut kaulassa! ;)







5 kommenttia:

  1. Hauska piipahtaa välillä Saksassakin:) Löysin tieni tänne Sally`s blogin blogivinkityksen kautta:)
    Iloa viikkoosi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Oikein kiva, kun piipahdit blogiini! Mainiota loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Hauska lista! Olen kiinnittänyt samaan paljain käsin kulkemiseeen huomiota myös täällä. Joskus tekee oikein pahaa, kun on pakkasta ja lapset ilman käsineitä ulkona! Muuten täällä päin ihmiset pukeutuvat melko järkevästi, jopa tylsästi. Sellaiset jokasään ulkoilutakit/maiharit ovat kovassa suosioissa. Täällä toki sataa usein ja muutenkin on sellaista kostean kylmää, joten tuulta ja vettäpitävä takki on tarpeen. Ja tosiaan, saapikkaat ovat täällä(kin) myös lasten suosiossa, vaikka kyllä sadepäivinä kumisaappaitakin näkee, myös kouluikäsillä :)

    VastaaPoista
  3. Unohdin mainita, että havaintosi myös farkuista ja huiveista pitävät myös paikkansa täällä meilläkin päin :)

    VastaaPoista
  4. On kiva huomioida ympäröivää maailmaa; olkoon sitten kanssaeläjien asustus tai mikä lie. Toisinaan hyvin mielenkiintoista ja vertailu maiden välillä myös. :) Kuitenkaan sanomatta, että toinen olisi parempi tmv.

    VastaaPoista