-

-

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Sitruunamuffinit

Tällä Valion ohjeella leivoin saksan ryhmämme pikkujouluihin muffinit. Ennen joululomaamme söimme yhdessä herkkuja sekä kuuntelimme saksalaisia joululauluja. :D Opettajamme toi joulukoristeita  ja muutenkin kaikilla oli hyvin leppoisa, joulua odottava fiilis. Ehkä keväällä kurssin päättyessä herkuttelemme seuraavan kerran. :)



2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl mantelijauhetta
2 dl kuohukermaa

KUORRUTUS
1 rasia (200 g) sitruuna tuorejuustoa
1 - 2 rkl sitruunamehua
2 rkl tomusokeria



Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Lisää sitruunamehu muna-sokerivaahdon joukkoon. Yhdistä kuivat aineet. Lisää jauho-leivinjauheseosta ja kermaa vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja jaa se 12 muffinipellin koloon tai paperisiin pieniin amerikanmuffinivuokiin.
Paista 200 asteessa uunin keskiosassa 15 - 17 min.

Kuorrutus: Notkista tuorejuusto sitruunamehulla. Lisää tomusokeri ja sekoita. Levitä kuorrutus jäähtyneiden muffinien päälle veitsellä tai pursota.










Tuohon alkuperäiseen kuorrutusreseptiin lisäsin 
vielä keltaista Dr. Oetkerin väriainetta, kun sitä 
kerta sattui olemaan.

Jouluiset vuoat sekä koristetikut löysin jostakin 
marketista ennen joulua. Olivat kyllä aika söpöt. ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti