torstai 3. syyskuuta 2020

Ei vielä syksyä olohuoneessa

 























Vaihdoin olkkarin tyynyihin uudet päälliset, tai ei uudet, kaivoin omasta kaapista. Silitin vanhan vaalean turkoosin kaitaliinan (olisikohan se Finlaysonin?) ja ostin Lidlistä kirkkaanvihreitä krysanteemeja. Niin freessin värinen kimppu, ja näistä väreistä tulee kyllä enemmän kevät kuin syksy mieleen.


Nyt hieman huijasin! Nojatuolin päällä on uusi Vallilan tyynyliina. Kangas ilahdutti kovasti ja alennettu hinta vielä enemmän! Tämä tyynyliina oli siis Suomi-tuliainen.

Jossain vaiheessa viltit vaihtuvat hieman tummempiin ja kaitaliina myös. Ja nekin löytyy siis ihan omasta takaa. Täksi syksyksi ei ostella muita uusia tekstiilejä, yksi Valllila saa riittää. ;) Kangaspala löytyy ompelukoneen luota ja pitää kyllä ehdottomasti ommella ne tyynyliinat kuten olin miettinyt. Kangas on tosi kiva ja voisi olla kiva pari vaikka tuon uuden tyynyliinan kanssa. Noh, katsotaan. 

Joskus meinaa hermot mennä meidän lasipöytään, siis sen puhtaana pitämiseen. Toisinaan toivon uutta sohvapöytää, mutta toisaalta pidän tämän koosta ja siitä, että on ollut meillä jo 10 vuotta. Ja eihän siinä varsinaista vikaa ole. Ainoastaan allekirjoittanutta ottaa kupoliin se hinkkaaminen. ;)


Eilen ja tänään on aivastuttanut todella paljon. Pitääköhän kaivaa villasukat esille ja laittaa viltti harteille. 

Torstaiterkkuja sinulle, onko koti päivitetty jo 
syksylookkiin?

2 kommenttia:

  1. Kovan näköistä:) minä itse en ole sisustusihme, mutta tykkään katsella muiden ihanan näköisiä kotikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita koteja ja hienoja kuvia on ilo katsella. :) Sateiset terkut täältä, kivaa loppuviikkoa 😊🧡

      Poista