perjantai 15. tammikuuta 2021

Mitä tapahtui vuonna 2020? (Kooste vuoden postauksista 2/2.)

Ja juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäimme...


heinäkuu

Kesän lapsia juhlimme mukavasti ulkosalla pelaten ja välillä sisällä piipahtamassa kakkua syömässä. Postailin lastenjuhlien kakkukuvat ja muita tarjolla olleita herkkuja. Kirjoittelin myös saksalaisista kodeista sekä uudesta meikkituttavuudesta ja joka ihastuttaa edelleen. Ja lopulta pääsimme Suomeenkin lomailemaan ja se varmasti oli yksi vuoden kohokohdista. 




elokuu

Elokuussa blogiin tuli vain 7 postausta, mutta se ei ole ihme, koska olimme lomailemassa Suomessa. Teimme kesälomalla kaikenlaista ja Suomessa tuntui, kun koronaviruksesta ei olisi ollut tietoakaan... Kerroin hieman meidän Savonlinnan reissusta sekä yöpymispaikasta siellä seudulla. Tonnikalapastan sekä mokkapalojen ohjeet tulivat myös blogiin. Todella, todella hiljainen blogikuukausi. ;) Mutta ihana loma Suomessa. <3





syyskuu

Ensimmäisenä postauksena oli tietenkin Suomi-tuliaisten esittely. :) Ja kun kotiin oltiin päästy oli kiva laittaa ruokaa omassa keittiössä ja postailin aika monta reseptiä, mm. kanakeitto, nachovuoka, parsakaali-pekonisalaatti sekä linssisopppa -ohjeet olivat syyskun ruokiamme. Kirjoittelin myös hieman faktaa Saksasta, jotain sellaista mikä saattoi olla lukijoille uutta ja myös syyslomasta tuli kirjoiteltua. Tai lähinnä siitä, että perinteiset syysreissut jäivät välistä.






lokakuu

Tässä kuussa tuli ostettua eka joulukoriste, hah! Tai oikeasti enemmänkin talvinen, nimittäin suuri peurakuvioinen lyhty. Halloweenia juhlittiin myös perheen kesken ja teimme lasten kanssa mm. muumiokeksejä ja suklaakeksi-hämähäkkejä. :) Kirjoittelin myös parista meikkituotteesta joista oli tullut omia suosikkejani sekä yllätin itseni ostamalla joulukalenterin jo lokakuun puolella. Osallistuin myös kevään ja kesän muisto -haasteeseen.






marraskuu

Marraskuussa juhlittiin isää ja isoisää sekä fiilisteltiin jo tulevaa joulua. Koti alkoi pikkuhiljaa verhoutua jouluiseen asuun. Marraskuussa valmistimme myös elämämme ekaa kertaa itse sushia ja se onnistui niin hyvin, että varmasti teemme toistekin. Tässäkin kuussa tuli postailtua paljon niin leivontaohjeita kuin kotikuvia. Ja kirjoittelin myös syksyn vaatehankinnoista. Vaikka surimme sitä, että emme päässeet joulua viettämään sukulaisten luo Suomeen, olimme kuitenkin ihan innoissamme ekasta Saksa-joulusta.






joulukuu

Tämä kuu oli pelkkää jouluttelua sekä joulukalenteria. :) Jokaiselle päivälle oma luukkunsa ja jouluisia vinkkejä niiden takana. Olen tehnyt jo monena vuotena blogin oma joulukalenteri ja halusin jatkaa hauskaa perinnettä. Monta kivaa juttua tuli tehtyä, enkä osaa sanoa omaa suosikkiani. Meillä oli oikein mukava, rauhallinen joulu neljästään ja valmistimme paljon herkkuja. Ensi vuoden joulusta ei sitten taas tiedäkään, voimmeko jo turvallisin mielin matkustaa Suomeen. Ainakin toivomme näin. <3






OIKEIN mukavaa
VIIKONLOPPUA
sinulle!

(Olemme katselleet uutisista ja kavereiden kuvista miten paljon 
sitä lunta on oikein tupruttanut ympäri Suomea ja millaisia 
pakkasasteitakin on ollut!)





6 kommenttia:

  1. Kiva idea tehdä tästä poikkeuksellisestakin vuodesta kooste, niin voi joskus sitten vuosien päästä lukea, millaista oli korona-vuonna 2020. Toivotaan tästä nyt eteenpäin nornalisoituvaa vuotta, kunhan rokotukset on jaettu.
    Oikein hyvää vuodenjatkoa teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä jännä lukea viime vuotta, kun ei ollut oikein mitään ihmeellistä Suomen-loman lisäksi. ;) Vuosien päästä voi lukea näitä postauksia muistellen miten paljon tuli oltua kotona, pakon sanelemana tietysti. Ja kodista tuli meille kaikille se turvasatama. <3 Hyvää vuoden jatkoa teillekin. <3

      Poista
  2. Ps. Pitääkin lukea noita joulukalenterin luukkuja vielä nyt tammikuussa, kun aikaa on paremmin. Joulukuu sujahti mennä niin vauhdilla 😊

    VastaaPoista
  3. Kiva kooste jälleen :) Meille ei tuota lunta riittänyt onneksi, sillä sitä oli jo ihan tarpeeksi entuudestaan. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista